Tunnen yön saapuvan
haamuna hiljalleen
nukkuvaan kaupunkiin.
Se erottaa minut
elävistä kuolleisiin
ikuiseen syvyyteen.
Haluaa minun taivaltavan
jossain rajamailla,
pienenä pilkkuna
kehtolaulun lailla.
Tutustuttaen
kuolleisiin ihmisiin,
kiellettyihin hedelmiin,
Evaan ja Adamiin.
Sekin vailla pelastusta
hetkellisistä ikuisuuksista
sanoista ja lauseista,
jotka eivät lakkaa
ikinä halvaannuttamasta.
Yö antaa minun tanssia
varjona mustassa surupuvussa
vedenkestävässä vaatteessa,
koristeena punainen,
verinen ja pilkullinen.
Se nukuttaa,
nukuttaa edelleen
kehtolaulun lailla uinumaan.
Nukahtamaan.
Kokemaan tuskan,
aina vaan
uudestaan.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
