Niin minä yksin taas istun,
Pikku Prinssi, katkerana nurkassaan.
Lehdetön, piikitön ja melkein
varretonkin, ruusuni kuoleva kuvussaan.
Mutta vielä siinä yksi hento
lehti elää, toivon kipinä varressa
hennossa, myrskytuulta seuraavaa
odottaa ja pelkää.
Ei minulla ole sinulle ruusua
kauneinta antaa, ei uljainta.
Eivät piikit pistä, ei tuoksu
tajuntaasi huumaa, eikä loista
värit kilpaa kanssa auringon.
Mutta tämä on kaikki mitä siitä on
jäljellä - rakkaudestani - ja sinulle
sen tahtoisin antaa.
Ehkä siitä voisi vielä joskus jotain
kasvaa, uutta ja uljaampaa.
Jotain jota rakastaa, joka silmäsi
sokeiksi saa ja hulluksi huumaa
tuoksullaan - jos vain annat
sen maahasi kasvaa.
Nyt kun sen ojennan, maahanko sen
tallaat, päälle syljet ja siihen
jätät kuolemaan - menneisyytemme
hautaa koristamaan?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
voi ku tämä on lohduton runo.