Anna mieles vaeltaa
mut' älä anna
kaikkia taipaleitas sen yksin matkustaa
Mielen helposti saa
omiin maneereihinsa kompastumaan
Tulee keho valjastaa
osaa sen taakasta kantamaan
Myös muiden sallia
auttavan kätensä ojentamaan
siihen kiitollisna tarttumaan
"Mä tiedän mitä näin"
Sen myönnän
Kohtasitko totuuden?
Sen kiellän
Näitkö taustat, teon motiivit?
Tilanteeseen johtaneet detaljit?
"Mä siedän mitä näin"
Jos oikein tämän miellän
Kohti viisautta koen tiemme vievän
Niin on havaintomme rajalliset
muistimme valuvikaiset
reaktiomme turhanaikaiset
Tekee mieli meille
niin hanakasti tepposet
Missä mieli vaeltaa
mut' älä anna
kaikkia taipaleitas sen yksin matkustaa
Mielen helposti saa
omiin maneereihinsa kompastumaan
Tulee keho valjastaa
osaa sen taakasta kantamaan
Myös muiden sallia
auttavan kätensä ojentamaan
siihen kiitollisna tarttumaan
"Mä tiedän mitä näin"
Sen myönnän
Kohtasitko totuuden?
Sen kiellän
Näitkö taustat, teon motiivit?
Tilanteeseen johtaneet detaljit?
"Mä siedän mitä näin"
Jos oikein tämän miellän
Kohti viisautta koen tiemme vievän
Niin on havaintomme rajalliset
muistimme valuvikaiset
reaktiomme turhanaikaiset
Tekee mieli meille
niin hanakasti tepposet
Missä mieli vaeltaa
siellä paholainen saalistaa
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Keskustelut, ajatusten vaihto toisten kanssa on hyvin tervehdyttävää ja voimaannuttavaa.
Ihminen tarvitsee toista nähdäkseen itsensä.
Sillä on myös merkitystä minkälaisten ihmisten kanssa vuorovaikuttaa, että kehittymistä itsensä tuntemiseen tapahtuu.
Yksilöt, joilla ei ole tervettä kohdetta peilaukselle, ovat helppoja saaliita erilaisille iismeile ja ääriliikkeille. Mielenterveyden häiriöt ja epäterveet ajatusmallit ovat aika tavallisia myös silloin.
Terveet ihmissuhteet saavat meidät kukoistamaan ja päinvastoin.
Koskettaa sisintä tämä runo.. kuin muistutuksena
Jos ajattelee jotain tilannetta, jonka esim. kaksi ihmistä näkee, ja heiltä kysytään mitä tapahtui,?
Niin aivan varmasti heidän havaintonsa poikkeavat toisistaan, voivat poiketa todella paljonkin.
Siihen havaintokykyyn juuri siinä tilanteessa vaikuttaa kaikki heidän kokemansa koko elämänsä ajalta.
Ja se on oikeasti tosi mielenkiintoista..
Toinen kiinnittää huomiota kenties väreihin, muotoihin, toinen liikkeeseen, ja ääniin.
Joku näkee pienet yksityiskohdat, toiset laajemmalta oerspektiiviltä.
Joku huomioi ihmisten käyttäytymistä, toinen ehkä vain ympäristöä.
Mieluummin hyvillä teoilla ja sanoilla ja inhimillisellä kohtelulla autamme toisiamme.
Olkoon lempeys olemuksemme. Kuitenkin - kuten muutkin niin mekin välillä kuljemme tuota sietokyvyn ohutta rajaa ja joskus horjahdamme väärälle puolelle.
Rakastan ajatuksiesi lämpöä ja sydämellisyyttä. Lähetän iltaasi kauneimmat ajatukset!
Kaikki me teemme virheitä, ihan jokainen.
Välillä olemme avuntarvitsijan roolissa, välillä auttajan. Silloin kun se hetki on kohdalla että tarvitsemme apua, toivomme että meitä autetaan, eikä jätetä yksin selviämään. Kun näemme jonkun apua tarvitsevan, niin silloin on meidän vuoromme auttaa.
Universumi johdattaa meitä monenlaisiin tilanteisiin elämämme aikana ja roolit vaihtuvat.
Olemme täällä oppimassa jokainen, virheitä sattuu, mutta sitkeästi eteenpäin..jokainen päivä on aina uusi alku.
Olet aivan oikeassa.
Ja vaikka voimme aina tulla paremmiksi versioiksi itsistämme, emme koskaan tule sen täydellisemmiksi. Hyvä muistaa aina muiden kanssa asioidessa sekä itseään arvioidessa. Lainaus on muuten Jari Sarasvuolta - hänessäkin lepää paljon viisautta.
Itsensä arvioiminen on muuten aika hankalaa, helpommin löytää niitä negatiivisia puolia kuin positiivisia.
Itsellä tämä vuosi mennyt pitkälti avuntarvitsijan roolissa kun muuten on ehkä enempi ollut toisessa roolissa.
Hyvin opettavaista ollut. Siksi käytin tuota vertausta, kun on omakohtaista kokemusta nyt ollut.
Hyvä Runoilija - miten innostava tulkinta!
Niin moni asia vaikuttaa ajatuksiimme: nukkumiset, syömiset, hormonit, historia, stressi, perimä... Ajatuksia ei toden totta ole hyvä pitää totuuksina. Eikä niiden tolkuton analysointi liene pitkän päälle tervehdyttävää.
Omien ajatustensa saalis. Ihanasti muotoilit! Haaste on tietysti se, miten päästä ajatustensa ikeestä irti. Niiden peilaaminen jonkun turvallisen läheisen kanssa on varmasti hyvä piste aloittaa. Perspektiiviä on helpompi löydää yhdessä.
Kiitos ajatuksistasi!
Tämä on kuin yksi musta hetki omasta historiastani. Haluaisin hieman puolustaa tuota paholaista, koska sen hyviä puolia harvemmin nähdään ja sen olemassa olo halutaan kieltää vaikka. Miksi toinen on hyvä ja toinen paha, vaikka kumpaakin tarvitaan.
Tuolla "paholaisella" on asiaa, joka ei ole ollenkaan paha vaikka se ilmeneekin usein kipuna. Jos sitä kuuntelee tarkkaan - eikä näe vain oireita -, ja koittaa ymmärtää, että mikä on sen luonut, niin oppii usein paljon itsestään ja muista. Oli se paholainen vinouma, trauma yms.
Tuo paholainen kävelee rinnallani ja muistuttaa usein, että mistä minä tulen, miksi olen niin kuin olen. Tuo "paholainen" muistuttaa myös usein, jos olen eksynyt polultani tai laiminlyönyt jotain itselleni tärkeää.. Se on aika kelpo kumppani ja usein rehellinen omalle olemukselleen ja kertoo paljon tarinoita minusta.
Ihminen todella ajattelee kuten tulkitsee. Ja joskus, kun ajatus lähtee todella laukalle, sitä suorastaan kaipaisi että joku tulisi ja puhuisi järkeä.
Viimeinen säkeistö on niin hieno aforismi, että tekee mieli laittaa se korvan taakse talteen ja lainata sitä jossain keittiöpsykologis-filosofisessa dialogissa, kun pitää saada sanoilleen painoarvoa.
Onpa kaunis ja ilahduttava kommentti! Kiitos Nimessun
Samalla kun paras lahja mielestäni on auttaa/tulla autetuksi ajattelemaan uudella tavalla kirjoitan tuon viimeisen säkeistön. Mitä ajattelee keittiöpsykologi/-filosofi tästä? Tarvitsemme peilejä ja nyt intoutuneena pyydän sinua olemaan sellainen.
Ja vaikka siinä joutuisi vähän toista ravistelemaankin, on se usein perusteltua. On toisinaan aika karseaa, jos ja kun jää luuppaamaan jotain pientäkin asiaa, joka pian on oman mielen sisällä vuoren kokoinen. Siksi se, että joku tosiaan peilaa ja ikään kuin esittelee vastapuolelle sen mielen luoman hirviön, on mittaamattoman arvokasta.
Vastauksesi sai minut jopa hieman naurahtamaan. Se oli kristillistä terminologiaa myöden sellainen vastaus jonka olisi voinut olla omasta suustani. Luuppaaminen särähti korvaani - mistä se lienee päätynyt sanavarastoosi?
Uteliaisuus on kyvyistä jaloimpia. Joskus huomaa että ihminen ei erota ilmiötä itsestään jolloin tuollainen monipuolinen, vastavuoroinen ilmiön tarkastelu muuttuu henkilökohtaiseksi ja tunteet sokeuttavat.
Dialogi ei onnistu. Joku on määritellyt sen (toivotun) lopputuloksen ennalta. Otetaanpa AI mukaan keskusteluun, hyvä Nimessun:
"Dialogi siis merkitsee sananmukaisesti "sanojen läpi" tai "merkitysten kautta", korostaen vuorovaikutusta ja merkityksen syntymistä yhdessä. ".
Luodaan yhdessä jotain uutta.
Uteliaisuudesta olen samaa mieltä. Ja tosiaan, on niin, on niin, että jokin asia tai ilmiö ei ole sinä. Vaikka joskus tuntuu, ettei mitään muuta olekaan. Juuri silloin pieni ravistelu esimerkiksi ihan reippaan kyseenalaistamisen muodossa tekee terää!
Dialogi voi mielestäni olla hyvinkin hedelmällistä, jos on niin emotionaalista kuin kognitiivistakin ymmärtämystä, mutta useinmiten ei vaan ole. Kävin tänään juuri (poikkeuksellisesti aika hedelmällistä) eräänlaista metakeskustelua siitä, miten työlästä on käydä keskustelua. Eihän meistä kuin osaset voi muutenkaan toisiaan koskettaa, mutta yleensä niitä osasia on niin vähän, että jostain kauppareissusta tai säästäkin on mahdotonta löytää yhteistä säveltä. Puhu siinä sitten jonkun kanssa jotain mukamas syvällistä tai anna itsestäsi jotain, kun ymmärtämys jää tuolle tasolle.
Luuppaaminen on erittäin kuvaava sana! Ei omassa ympäristössä vain useinkaan käytetty. Mietin lienetkö jostain kauempaa - ajallisesti tai paikallisesti - kun käytät kyseistä termiä. Itse sanoisin ehkä jonkun pyörittävän samaa kelaa kuvaillessani luuppaamista. Sanat ja sanojen taustat ovat kiehtovia niin yksilötasolla kuin yleisestikin.
Kiitos kun jaoit jotain intiimiä! Se toi mieleeni tangentin (mitä termiä sinä käyttäisit kuvaamaan tilannetta jossa jokin asia herättää uuden, aihetta sivuavan ajatuksen mielessäsi?) liittyen yhteen syyhyn miksi keskustelu voi tuntua raskaalta. Mainitsin aiemmin miten moni astuu keskusteluun mielessään jokin tietty lopputulos (toinen muuttaa mielensä tai myöntyy ajatuksiini jne.) mutta moni voi astua keskusteluun myös mielessään jokin uoma jota pitkin keskustelu lähtee soljumaan. Joku voi astua keskusteluun myös niin että on ennalta määritellyt keskustelun sävyn, tavan tai temmon. Miten turhauttavaa onkaan jos oma sävel tai tempo ei olekaan riittävän tenhoava ja saa toista mukaansa. Pointtina lopulta se inhimillinen ydintarve joka ei tule tyydytetyksi: kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarve. Moni dialogi kompastuu juuri toisen tai molempien pyrkiessä itsensä validointiin. Tuskaista kun oma kommunikointikyky ei riitä joka tilanteessa.
Uutena tangenttina se miten itse löydän itseni niin usein kuvittelevan että asiat jotka ovat minulle selviä ovat automaattisesti toiselle selviä. Ylväs tie väärinymmärryksiin!
Tangentti on tässä yhteydessä oikein hyvä termi, otetaan käyttöön!
Tuo ajatuksesi dialogien dynamiikasta on mielenkiintoinen. Nyt koin sen, mitä sivuttiin aiemmin - eli miten hyvä on, mikäli löytää ikään kuin uuden tavan ajatella jostain asiasta. En ole koskaan asiaa edes tullut miettineeksi, mutta nyt kun annoit sysäyksen sitä miettiä, niin tosiaan olen kokenut usein dialogin juuri tuollaisena: tilana, missä molemmat pyrkivät kohti omaa päämääräänsä tai kulkemaan polulla, mikä on ennalta päätetty ja karttaan merkitty, eikä siltä sovi poiketa.
Parhaimmillaan kuitenkin ymmärtämystä, luottamusta ja tiettyä turvallisuutta on osapuolilla riittävästi (tätä tapahtuu surullisen harvoin). Jos vielä kommunikointi on ikään kuin yhteensopivaisuussyistä vaivattoman luonnollista, kaiken energian voi kanavoida sisältöön ja erityisen suotavaa olisi, ettei dialogi näyttäydy kuin minään egojen kilpailuna. Niissä olosuhteissa keskustelun käyminen voi olla erittäin opettavaista puolin ja toisin uusien näkökulmien, ajatusten ja jopa tajunnan laajenemisen muodossa. Harvinaista, mutta ehkä siksikin niin palkitsevaa.
Tuo tunne läsnäolosta on huumaava! Teen itse työtä jossa käytännössä keskustelen eri ihmisten kanssa ja siinä oppii päivittäin itsestään kommunikoijana - valuvikaisena sellaisena. Osmo A Wiion viestinnän ensimmäinen laki menee jotakuinkin näin: Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta. Ihana ajatus.
Mutta mitä tulee turhautumiseen kommunikoinnissa niin ajattelen että turhaudumme ennen kaikkea odotuksiimme, emme toisen ihmisen tapaan tai kykyyn kommunikoida. Karrikoitu esimerkki voisi olla lapsen kanssa vuorovaikutus. Emme odota syväluotaavaa analyysiä ilmiöstä tai äärimmäistä itsereflektiotakykyä joten keskustelut eivät tuota pettymystä. Voit laittaa lapsen paikalle koiran tai vaikka jonkin henkilön elämästäsi. Mitä odotit? Miksi odotit?
Tulipa mieleeni vanhan nyrkkeilyvalmentajani toteamus "hyvän nyrkkeilijän tunnistaa siitä että hän osaa sparrata noviisin kanssa". Puhumme kaikki eri kielellä ja ajattelemme eri ulottuvuuksilla. Aikakaan ei aina ole samaan aikaan oikea syväsukelluksille psyykeeseen eikä kaikki aiheen aikaansaa samaa inspiroitunutta mielialaa meissä.
Oman viestin välittäminen on meille tärkeää. Joskus (tai usein) liiankin tärkeää ja silloin on vaikea olla läsnä tilanteessa ja hyödyntää tilanteen suomia mahdollisuuksia. Agendaa ajaessaan läsnäolon taika puuttuu.
Keskustelu/dialogi on oodin arvoinen. Siitä olemme ehdottoman samaa mieltä! Kiitos vielä että jaksat avata ajatuksiasi. Hyvin innostavaa.
Mielestäni lähes kaikki pettymykset juuri johtuvat omista odotuksista - ovatko ne sitten kohtuuttomia, sitä en osaa sanoa, mutta esimerkiksi oma janoni vaikka ymmärtämykseen on sammumaton. Kuin merivettä joisi! Olen tätä ilmiötä muuten sivunnut toisessa kontekstissa runossani nimeltä "Suurin niistä on rakkaus" (jälleen uskonnollinen viittaus - en ole edes tullut ajatelleeksi muuten, että viljelen niitä aika tavalla).
Tosiaan, kieli myös perustuu yhteisiin erikseen sopimattomiin sopimuksiin jotka kaikki osapuolet käsittävät hieman eri tavalla. Sekin tuo haasteensa - lisäksi, olen itse miettinyt, että voivathan esimerkiksi aistihavainnotkin olla eri yksilöiden välillä hyvinkin toisistaan poikkeavia. Näen itsekin vaikkapa värit eri tavalla eri silmällä, ja olen miettinyt, miten tuon eron voisi havainnollistaa, miten niitä voisi kuvailla. Se on aika pientä, mutta ehkä arkisenkin todellisuuden olemus perustuu vain sopimuksiin, eikä näitä sopimuksia voi aina noudattaa johtuen hyvin erilaisista kokemuksista ja tulkinnoista. Olisikin mielenkiintoista joskus katsella, kuunnella ja kokea maailmaa jonkun toisen aistihavaintojen kautta.
Kuten puhuttiin, ihminen tahtoo tulla kuulluksi ja ymmärrettyksi. Niiden puute on hyvin riipaisevaa. Toisaalta, olen joskus vilpittömästi kokenut, miten palaset loksahtavat paikalleen ja ymmärtää myös toista osapuolta tunteiden, ajatusten ja motiivien tasolla niin syvästi, että sen kirjaimellisesti tuntee - sekin on hyvin palkitsevaa, lähes taianomaista, sielujen koskettaessa toisiaan.
Ja lämmin kiitos sinulle, kun jaat tämän kaiken itsestäsi ja olet voimakkaasti läsnä. Olen tästä kaikesta äärimmäisen hyvilläni!