Pohjaa kohti

”Käännä jo sivua!” Niin kaikki mulle sanoo.
”Sä oot jäänyt kiinni samaan tarinaan.”
”Ei se ole sen arvoista.” Kuuluu vaan.
”Kyllä se uusi tulee.” Lohdutetaan.
Niinpä niin, kaikki yrittää lohduttaa.
Häipykää pois! Tekis mieli huutaa.
Menkää jo! Te ette tajuu!
Ei kukaan tiedä miltä musta tuntuu.
Mä oon särkyny, eikä noi sanat korjaa.
Rikkoo lisää vaan.

Huudan tuskani paperille,
kukaan muu ei kuule tai tajuu.
Käännän veistä omassa haavassain.
Se sattuu, antaa sattua vaan.
Mä haluun alas, ja vielä alemmas.
Ei näy pohjaa, joten vielä on matkaa.
Vajoan kunnes viimein kolahtaa.

Sit kun pohjan kohtaan, sinne jään.
Kunnes jaksan nousta jälleen.
Tai sit en nouse ollenkaan.
Nousen mä kuitenkin,
niin on käynyt ennenkin.
Nousen pudotakseni uudestaan.
Ja ellen nouse, niin miten vaan.
Ei jaksa mikään kiinnostaa.