Jotkut katsovat minua ja kuvittelevat tietävänsä.
Yksi katse, ja he luulevat nähneensä koko elämäni.
Mutta kaikkein raskaimmat tarinat eivät asu kehossa.
Ne asuvat niissä unelmissa, joita ei koskaan saanut elää.
He eivät tiedä, kuinka syväksi väsymys voi kasvaa.
Kuinka paljon voi hymyillä ja silti
kantaa mukanaan hiljaista surua.
Silti kuljen eteenpäin.
Yritän sytyttää valoa toisten poluille,
vaikka omassa sydämessäni on säröjä,
joista valo välillä karkaa.
Ja silloin, kun sanat eivät enää riitä,
neljä tassua löytää luokseni.
Ne eivät kysy, miksi silmissäni on ikävä.
Ne eivät tarvitse selityksiä.
Niille riittää, että olen siinä.
Ehkä juuri siksi ne muistuttavat minua
hengittämään vielä yhden kerran,
vielä yhden päivän.
Sillä vaikka elämä on opettanut luopumaan,
se ei ole onnistunut viemään kykyä rakastaa.
Ja ehkä juuri siinä asuu toivo.
Ei suurena eikä äänekkäänä,
vaan hiljaisena sydämenlyöntinä, joka kuiskaa:
Et ole vielä valmis luovuttamaan.
Yksi katse, ja he luulevat nähneensä koko elämäni.
Mutta kaikkein raskaimmat tarinat eivät asu kehossa.
Ne asuvat niissä unelmissa, joita ei koskaan saanut elää.
He eivät tiedä, kuinka syväksi väsymys voi kasvaa.
Kuinka paljon voi hymyillä ja silti
kantaa mukanaan hiljaista surua.
Silti kuljen eteenpäin.
Yritän sytyttää valoa toisten poluille,
vaikka omassa sydämessäni on säröjä,
joista valo välillä karkaa.
Ja silloin, kun sanat eivät enää riitä,
neljä tassua löytää luokseni.
Ne eivät kysy, miksi silmissäni on ikävä.
Ne eivät tarvitse selityksiä.
Niille riittää, että olen siinä.
Ehkä juuri siksi ne muistuttavat minua
hengittämään vielä yhden kerran,
vielä yhden päivän.
Sillä vaikka elämä on opettanut luopumaan,
se ei ole onnistunut viemään kykyä rakastaa.
Ja ehkä juuri siinä asuu toivo.
Ei suurena eikä äänekkäänä,
vaan hiljaisena sydämenlyöntinä, joka kuiskaa:
Et ole vielä valmis luovuttamaan.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
