Hiljainen toive

Hei, olen ~Tuhkasta Valettu~
ja minä kirjoitan tuntemuksiani elävästä elämästä.
Tunteeni koostuvat tuhkasta ja vedestä,
en siis tunne paljoakaan.
Don Huonojen Sydänpuun laulaminen öiseen aikaan
siinä kukkakuvioisella matolla,
niille tyhjille seinille on minun ainoa harrastukseni,
se joka pitää hengissä.
Jalkani ovat aina jäätymispisteessä,
eikä kukaan ojenna kättänsä minulle.

Olen epätäydellinen ja arville revitty,
hajalle raiskattu ja yksinäinen sielu.
Se kaikki tekee minusta sairaan,
vaikka olenkin (kai) täysin terve - teidän silmissänne.

Kuljen tupakansavu sumussa päivästä toiseen,
olen katkeransuloinen esimerkki epäkelvosta lapsesta,
jolle ei ole koskaan annettu tarpeeksi virikkeitä.
Löydät minut kallioilta, katselemasta tähtiä, rakastan yötä.
Ehkä elämässäni on olemassa onnen illuusio,
hetkiä jolloin olen onnellinen valheessa.

En ole koskaan saavuttanut totuutta,
enkä koskaan ole ollut tarpeeksi tyytyväinen mihinkään.
Melankoliaa ja veitsiä, verta ja kyyneleitä.
Ehkä opitte muistamaan,
että minua kannattaa lähestyä varoen. Aina

Tai sen sijaan voitte olla välittämättä
ja vain antaa minun mennä...

---

Tässä runojani parhaiten kuvaava arvostelu ikinä:
"Kirje on toisinaan paras tapa sanoa jotain, mikä ei kuulu.
Mitä ei saa äänensä kantamaan. Kertoa paljon, ja paljon enemmän.
Luettuani runojasi, ajattelen kuinka suuren ahdistuksen ja kaipuun orja olet.
Kyllä Sinä varmasti tiedät, että kaiken kaaoksenkin jälkeen, tulee aika, jolloin vihdoin pääsee sateenkaarensa päähän.
Löytää majakan, löytää käden.
Purat kuitenkin hyvin tuntojasi, niistä saa kosketuksen Sinun elämääsi.
Surullisen, silti kauniin. Ahdistavan, mutta pehmeän.
Arvostelija: T J"

---

Ja vielä yksi tärkeä asia:
älä arvostele runojani jos et keksi muuta sanottavaa
kuin jonkun yhden adjektiivin, perusteluja kiitos.
Äläkä missään nimessä sano minulle, että: "tiedän miltä toi tuntuu!"
Sillä jokainen ihminen kokee asiat eri tavalla kuin toinen.