Yön varjot lankeaa ylleni,
uni ei tule luokseni.
Minä vapisen.
Kyyneleet sumentavat näköni.
Itken koska minulla on nyt jo ikävä Sinua,
vaikka tuhiset ihan siinä vieressäni.
Olen antanut Sinulle itsestäni kaiken
ja enemmänkin,
en ole enää kokonainen ilman Sinua.
Voiko yksinäisyys ja erossaolo tappaa?
Kiduttaa hiljalleen mutta määrätietoisesti
kuolemaan asti?
Haluan kanssasi yhteisen elämän,
irti Sinusta, ei
se ei vaan kuulu olla niin.
Kauanko minun täytyy ajatella
väliaikaisen todellakin olevan vain väliaikaista,
osaatko kertoa voiko usko loppua kesken?
Tiedän, että me rakastetaan
lujasti ja aidosti.
Aina.
Mutta milloin koen sen päivän,
että väliaikainen kokee tuhon
ja kaikesta tulee pysyvää?
Kuljemme sitä kohti,
käsi kädessä
yhteinen jokapäiväinen elämä.
Ei enää eron tuskaa ja kyyneliä,
Sinä vieressä, pysyvästi.
Milloin unelma toteutuu?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi