Hengitän
Syvän hiljaisuuden läpi
valkean
usvan sisältäni
puhallan
Pilven tai vielä
suuremman
kuun kasvoille
sadetta kantavan
tai hattaraksi
hajoavan
hellän kosketuksen
lohduttavan.
Kaupungin
ikkunoiden silmät
hehkuvat
sisällään varjot,
joiden kantajat
pakoon itseään
juoksevat
mennessään
huutavat
vuorosanat,
joiden kirjoittajat
ovat kuiskauksillaan
puhuvat
valonsa
piilottajat.
Pelkääjistä
kauneimmat.
Hengitän
avoin suuni
kaiuton,
joki maasta
rajaton,
tuulen aalto
rannaton
kohti
vihreää, jossa
laulu on
tai lähde kirkas
pyörteetön
vain pinnalta
kannattaa
yhden ritisevän
toiveen
kerrallaan.
Vaikkei kosketusta
oikein huomaakaan
silti haavaan
sisimmistä sisimpään
rytmin
kirjaimilla puhaltaa.
Vuorosanoja
näin mieli
värein kuvittaa
ja katse siirtyy
vastaamaan,
kun ei se osaa
muutakaan.
Hengitän
Kuulen huudon
linnun
lähtevän,
lehden väriin
häipyvän,
näen tähden
valoon eksyvän,
äänen jotain
etsivän.
Vuorosanan
syntyvän.
Kumarran.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit