Kaihomieli

Katkeilevien ajatusten 
päättymättömässä ketjussa
valonsäteitä ja
pullon pohjan sakkaa.
Tähdenlentoja ovat kirjoittajan
viivat.
Nuorallatanssia, josta kelpo 
esitys.
Huraa, huraa!

Meressä on askeleita, joita emme 
näe.
Kuun edessä tuuli, jonka tuntee vain
ihollaan.
Paperilla niin paljon katseita, että 
ajatus on hukkunut.
Ja siipirikko kimalainen on 
ikkunan välissä tyyny, johon pöly
painaa hämärän pään.
Siitä
Ilta on harras. 
Sade on luvattu kaatavaksi.
Tuolilla istuen pysyy paremmin pystyssä
kuin viisastelijoiden seurassa.
Kierrellen myönnetään, että kuolemattomat
kuolevat, vaikka kuinka pinnistellään.
Botox on täyteaine. 
Vähän kuin runoissa kolme adjektiivia peräkkäin.
"Kaihoinen hehkeään pimenevään"
Se olisi tämän runon tarina. 
Otitko rytmistä kiinni? Vai kiristikö vain hermojasi?
Kerään muoviroskia nurmikolta. 
Laineet yltävät jo tänne.

Minä en enää jaksa.
Odottavat laulua. 
Osaanhan minä:(Mutta olen vain niin saatanan laiska)

Sormesi kiipeää rintakehääni.
Elämä syttyy planeetalleni.
Suudelmasi on kasvihuone aavikolla.
Putouksesta nouseva pilvi sateenkaarella.

Silmäsi ovat nimettömät kukat.
Niin loistavat, että kuiskaan: Unettomat.
Tahdot kulkea kaikki ryppyni.
Kallion ja meren väliin nouset aalloiksi.

Siinä, missä sinä
on auringon värinen paikka. 
Ja siinä, missä minä
sille avaruus.