Jalkojani heikottaa, käsissäni oleva kukkakimppu tärisee,
mahanpohjassa on perhosia;
kohta kohta kävelen kohti laituria
ja toivon sinun siellä odottavan.
Marssi kajahtaa ilmoille, nielaisen;
se on menoa nyt.
Kyyneleet silmissäni kävelen kohti sinua,
en nää ympärilleni, vain sinut edessäni.
Tartun käteesi, katson silmiisi;
tämä hetki on meidän; ympärillä rakkaat.
En ymmärrä papin sanoja,
keskityn vain siihen, että saan tunnustaa sinulle rakkauteni, oikealla hetkellä kaikuvat sanamme: Tahdon
Mies ja vaimo, vaimo ja mies
sormus kiiltää sormessa, hymy on herkässä -
nyt se on totta ja julkista, meidän rakkaus.
Tänäänkin kolmen vuoden jälkeen
rakastan sinua edelleen, ehkä jopa enemmänkin kuin tuolloin.
Rakkaus on puhdasta, luottavaa, tulevaisuuteen kestävää.
Joka hetki, joka päivä ollaan me,
joka kerta kun syliisi painan pääni
tunnen tulleeni kotiin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi


