Rakkauden hauta

Rakkauden haudalla lepää yksinäinen musta ruusu. Sen on erakkosielu sinne toimittanut. Rakastanut ja menettänyt ja jälleen kerran uudestaan päätti olla rakastamatta enää ketään.
Tyhjyys oli salppaava ja hän unohti hengittää kunnes aina uudestaan polvilleen tipahti. Anoi rakkautta korkeimmalta voimalta. Toivoi pelastusta maailmalta julmalta.
Hautakiveä hellästi hivelee, kyynelet jononan virtaavat. Sielusta taas palanen irtosi, unohduksen laaksoon sirpale heitettiin.
Ei ymmärrä lapsi raukka, että kaikella syynsä on. Kaikki anteeksi annetaan ja eteenpäin jatketaan.
Hän päätöksensä tehny oli jo aikoja sitten. Tähän hetkeen asti antanut maailmalla armoa, jos pelastusta oisi vaikka löytynyt. Nousi haudalta ylös seisomaan ja pois käveli taakseen katsomatta.
Auringonlaskun aikaan hän käveli hylätylle puiselle sillalle. Tuttu paikka monestakin syystä, unistaan etenkin.
Kiipesi narisevalle laudalle ja katseli kuohuavaa koskea, kuinka tämä yksinäinen sielu kaipasikaan lohtua ja ymmärrystä. Rakkautta toisen ehdotonta. Kääntyä ei enää voinut eikä varainaisesti halunnutkaan. Sulki silmäänsä ja viimeisen kerran nauttii auringon lämmittävästä säteilystä, hennosta tuulenvireestä mutta ennenkaikkea hän nauttii miten hänen keuhkot vetivät viimeisiä hengenvetojaan. Miten happi, se elintärkeä happi, kulki hänen lävitseen viimeistä kertaa.
Ja otti viimeisen askelen kohti tuntematonta.
Viimeisten hetkien aikana silmissä häivähti epäusko, tekikö hän oikeesti näin? Halusiko hän oikeesti tätä?
Silmät kiinni odotti painovoiman toimivan, odotti pudotusta jyrkkää ja kuolettavaa. Tyhjyyttä sen sijaan sai, silmät auki rävähtivät, oliko tämä mukamas kuolema!
Leijaillessaan vihaisten aaltojen, vanhan narisevan sillan alla, hän saattoi vaan ihmetellä. Ei lainkaan hassumpi tapa viettää loppuolemassaolonsa näin.
Ihmetyksen keskellä hän kuitenki hämmentyi oudon puristavasta tuntemuksesta. Yrittäen paikantaa tunnetta hän myöskin hahmotti selkäpiitä värisyttävän baritoniäänen.
Enkelikö? Ei voinut olla, enkelit eivät kuulostaneet pelästyneiltä. Eivät ne tunne pelkoa.
Katseensa nosti ja vakuuttui enkelistä. Ei voinu muuten selittää noita komeita miehisiä piirteitä. Huolestunutta katsetta taikka sitä miten enkeli piteli hänen paidastaan yhdellä kädellä kiinni.
Huusi hänen enkelinsä armoa häneltä. Komensi ottamaan kiinni hänestä. Halusi auttaa.
Hän vaistomasti totteli, eihän tuollaista olentoa voinut olla tottelematta. Molemmat putosivat sillan lauteille, enkeli jäi alimmaiseksi hänen maatessaan leveän rinnan päällä.
Silmiin tuijotessaan hän tunsi kuinka elämänilo palasi takaisin. Halu rakastaa ja olla rakastettu voimakkaina rinnassa. Huomasi myös miten enkeli tarttui hänestä kiinni ja halasi kuin viimeistä päivää. Kuin hänellä olisi jotain väliä.
Hän kumartui ja suuteli enkeliään.
Lämmön tunne voimistui entisestään ja hän halusi elää. Ja hän halusi rakastaa.