sande-sudensydän

Aamun aurinko alkoi nousta syksyn huurteiseen päivään.
Sen säteet tavoittivat pienen kauriin vasan, joka pitkiä jalkojaan ojentaen nousi pehmeältä mättäältä.
Emä olikin jo ollut jalkeilla hyvän tovin,
sen sieraimista henkitys höyrysi kuulaaseen aamuun lämpimänä.
Pieni kauriin vasa katseli kummissaan, harmaan kimaltelevaa kuuraa, joka sädehti puissa ja pensaissa.
Mitään niin kaunista ei se vielä pienen elämänsä aikana ollut nähnyt.
Emä selitti, että syksyn ensi pakkaset ovat saapuneet,
tämä olisi vain pieni hetki ennen talven tuloa.
Pikku kauris kipsutti innoissaan läheiselle lammelle,
se halusi jakaa tämän kauniin aamun ystäviensä joutsenten sekä siilien kanssa.
Ja ehkä sorsatkin olisivat jo lammella.

Pikku kauris saapui lammen reunalle, mutta sen pinta oli oudossa peitossa.
Eikä sen pieniä siiliystäviä eikä joutseniakaan näkynyt missään.
Kauris kumartui kohti lammen pintaa, mutta sen turpa töpsähti vain kylmää pintaa kohden.
Ihmeissään se peilaili kuvajaistaan lammen pinnasta.
Miten kauniilta se näytti ja erilaiselta.

Joutsenet lensivät kauriin vierelle ja tämän hetkellinen riemu vaihtui kummastukseen, ystävien selittäessä, että heidän aikansa on tullut lähteä kauas pois.
Kauris katsoi kysyvänä ymmärtämättä mitä nämä tarkoittivat.
Joutsenet selittivät, että heidän pitää talveksi siirtyä lämpimempään maahan, kauas etelään.
Siilitkin olivat jo talviunilla ja sorsat siirtyneet jokeen, joka pysyi sulana läpi talven.

Kauris ei ymmärtänyt, miksi ystävien piti mennä talveksi muualle.Sen suuret kosteat silmät laajenivat entisestään, kuullessaan, että niin tapahtui joka syksy ja joka kevät ne tulisivat aina takaisin.

Kauriin silmäkulmasta vierähti kirkas kyynel, tipahtaen lammen pinnalle.
Joutsenet vakuuttivat, että ne palaisivat aivan yhtä varmasti kuin siilitkin heräisivät kevään auringon myötä.
Talvella kauriilla olisi niin paljon uutta, ettei se edes huomaisi kuinka aika rientää ja kuinka hauska olisi taas jälleen näkeminen.
Joutsenet kertoivat kauniista valkoisesta lumesta ja kuinka sitä kauris voisi kuopsuttaa ja pöllyttää mielin määrin.
Samalla ne selittivät, että ystävät ovat aina olemassa, vaikkei niitä ehkä joka hetki näkisikään.
Joutsenet olisivat kokoajan kauriin sydämessä, kuten kauriskin niiden sydämessä kaukana etelässä.

Kauris kumartui lammen pintaa kohden ja painoi sorkallaan siihen .
Jää ripsui ja rapsui murtuen, vapauttaen raikkaan veden kauriin juotavaksi.
Sen pinnasta se näki miten joutsenet kaarsivat vielä kerran sen yläpuolelle ja huutelivat hyvät talvet sekä pikaiset jälleen näkemiset taas keväällä.

Pikku kauris kipitti takaisin emon luo, mutta jostain syystä se ei enää tuntenut oloaan niin surulliseksi,
aivan kuin ystävät olisivat todella olleet sydämessä mukana, kehoittaen nauttimaan joka hetkestä jonka kokee ja näkemään talven kauneuden niidenkin puolesta.
Se ymmärsi, että todellisen ystävyyden väliin ei edes talvi mahdu, saati pitkä välimatka.