Ja minä tiesin,
repiväni sielusi
verille sanoillani.
Ja minä tiesin,
että vaikeneminen
olisi ollut kultaa
mutta kissankultaa
valheellista ja
arvotonta.
Siksi sinulle synkimmän
salaisuuteni avasin
kaapista luurangot
ulos kolistin.
Vaikken tarkoittanut
satuttaa
satutin enemmän
kuin tarkoitin.
Kerrankin en mennyt siitä
missä aita on matalin,
mutten tiedä
oliko tämäkään
sen arvoista.
Sinä päätät
otatko vai
annatko
anteeksi.
Selite:
Opin tänään, että kertomatta jättäminen on valehtelua ja todella satutin. Tahtomattani ja minulle hyvin rakasta ihmistä. Toivon olevani anteeksiannon arvoinen edes joskus tulevaisuudessa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mielettömän hieno! toivottavasti saat anteeksi, joskus on vaan parempi sanoa tosi asiat vaikka seuraukset sattuisivatkin.
Joskus saa katua, sitä että kertoi ja satutti tahtomattaan, joskus, että jätti kertomatta.
Nämä asiat eivät ole helppoja. Sinä koit menetelleesi väärin ja runossasi käsittelet asiaa avoimen vilpittömästi pohtien. Tästä runosta jää elämään toive, että sinulle annetaan anteeksi....
tää meni suoraan sydämeen...
Sanomattomuus satuttaa kuitenkin enemmän kuin sanat, sillä jos ei puhu mitään on vaikeaa ymmärtää toista ja antaa anteeksi. Siksi on parempi puhua rehellisesti tunteistaan, vaikka se sitten satuttaisikin. Hieno on runosi!
Totuus on joskus haavoittavampaa kuin kertomatta jättäminen.
Vahvaa itsetilitystä mutta myös avointa ja rehellistä. Upea teksti. Rakkaus on myös anteeksi antamista.
Avoimuus voi satuttaa sillä hetkellä, mutta pitemmän päälle puhdistaa; hienosti puettu runoksi.
itsekin tuon oppinut hiljan. kuvaat tunteen loistavasti.
Joskus totuus tekee kipeää, mutta...minusta se on sen arvoista...aina pitäisi olla rehellinen, niin itselle kuin muillekin...hieno runo, pidän!
runosi huokuu
niin täyttä rehellisyyttä
niin kasvua elämästä
kauniisti runosi kulkee
lukian mukaansa ottaa...
Sivut