Hugo

Ontto mies,
tulit sisään pyytämättä.

Tervehdit kyllä kohteliaasti.

Ontto mies,
istuit vastapäätä esittelemättä.

Loistit kyllä kaukaa katsellessa
mutta jos katsetta vähän terästi,

jokainen näki rokonarpisen poskesi.

Ontto mies, joit kuitenkin 
parhaan tuoppini,

kerroit seinäni turhiksi,
kaivoni sanoit tyhjäksi,

kaikki vaivannäköni 
kaivoit kuusen juurelle,

ja jos sinulle kallistin korvani,
epätoivo valtasi mieleni.

Mutta et koskaan omastasi antanutkaan,
vain ammensit sisältäni,

hiivit varjoissani
ja pelkoni punoit köydeksi,

palkeet olivat sisältäni.

Kerroit vain puolet
ja ehkä et sitäkään,

mutta tarpeeksi.

Kun viimein lopettelit,
lisäsin puita hiillokselle, 

käännyin puoleesi, 
enkä nähnyt enää ketään edessäni.