Luulin jo saanane uudestaan elämästä
kiinni, kunnes masennus iski uudestaan
kahta kauheemmalla voimalla. Samalla tuntuu,
että kaikki hylkäävät kun en ole 'normaali'.
Kun en naura yhtä paljon kuin ennen ja
ole ilonen vaikka siihen olisi aihetta.
| Runoilija | Runon nimi |
Luontipäivä |
Kommentteja | Kategoria |
|---|---|---|---|---|
| Tanjuzka85 | Miksi juuri nyt? | 24.11.2005 | 1 | Runo |
| Tanjuzka85 | Onko enään mitään? | 22.11.2005 | 1 | Runo |
| Tanjuzka85 | Avun huudot | 22.11.2005 | 0 | Runo |
| Tanjuzka85 | Taas kummituksena? | 22.11.2005 | 1 | Runo |
| Tanjuzka85 | Olenko todella kertonu kaiken | 22.11.2005 | 3 | Runo |
| Tanjuzka85 | Ei enään päivääkään? | 22.11.2005 | 1 | Runo |
| Tanjuzka85 | Tyhjyyteen kaikuvat huudot | 22.11.2005 | 1 | Tarina |
| Tanjuzka85 | Huonompi kuin muut? | 22.11.2005 | 0 | Runo |
Kommentit
Tuo ajatus on tuttu joidenkin ystävien sanomana, aina yhtä turhauttava ja avuttomaksi tekeväi. Hylkäämisen kokemus monilla masentuneilla tuntuu olevan ystävistäkin huolimatta, ja sehän lienee tuota ettei millään näe sitä elämän kauneutta, vaikka se kuinka todellista olisikin. Tulipas vaikeasti sanottua. Mutta runosi sisältö on todellakin todellinen ja aina yhtä satuttava...