Korppinainen
Minä tiedän
koko maailman murhe
hän tuntee kaiken hän ei tunne mitään.
Korppinainen kävelee paljain jaloin syyskuussa kotiin
ruusua haistellen menee keinumaan puuhun
hän on alaston ja sanaton ja hallitsee kaikkea
pimeässä huoneessa
pitää miestä sylissään lämmetäkseen
siipiensä alla kahiseekoko maailman murhe
hänen rakkauslaulunsa lumoaa miehen
ripustaa heidät yhteen
he näkevät unia maljoista joissa pulppuaa elämä, matkaavat ajassa yhtyessään
mies ja jumalatar mustassa silkissä
Talven tullessa he juopuvat lumen valosta
tunnustelevat toisissaan kaiken ytimiin asti
Korppinainen ruokkii miehen totuuksilla ja väläyttää tummia silmiään tulen kajossa
häneen rakastuvat kaikki jotka sen näkevät
eikä kukaan pääse hänen kynsistään naarmuitta
hänen kanssaan ovat maanneet kuninkaat ja kerjäläiset
yhdestä sulan hipaisusta myyneet sydämensä
Hänen onnensa ja tuskansa on siinä :hän tuntee kaiken hän ei tunne mitään.
Hän näkee kaiken aikojen alusta sen loppuun asti ,eikä voi muuta kuin hymyillä, rakastaa heikkoutta, itkeä yksin metsässä jonne pakenee,jonne lopulta hautaa ajatuksensa, sinisenmustan silkkiäisruumiinsa.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit