Aamun värit paistavat läpi suljettujen silmäluomienkin. Punaisen, keltaisen, vihreän ja valkoisen eri sävyt kevyen unen läpi suodattuneina ja linnuilla on niin paljon asiaa, enkä minä saa enää tänä aamuna unta. Kello on kymmenen yli kolme ja ulkona on vielä lämmintä.
Voi puhua melkein mistä vaan, ei haittaa vaikka puhuisi sekavia, sillä tähän aikaan vuorokaudesta kaikki hereillä olevat ovat samalla tasolla. Ymmärtävät toinen toistensa katkonaisia lauseita, sumuisia ja lämpimiä unikuvia. Ja hetken verran kaikki on tyyntä ja rauhallista, eletään omassa kuplassa. Maailmassa jossa kuiskitaan suuria suunnitelmia, jaetaan pienetkin murheet ja ollaan vaan. Sitä mitä aina haluttiin olla, muttei uskallettu kertoa kellekkään.
Ja kun seuraava päivä alkaa, jaksaa taas hetken verran elää siinä karun kauniissa todellisuudessa, vaikkei niitä ystäviä olisi kuin pari ja vaikkei vieläkään uskalla olla se viisas , kaunis ja rento ihminen, joksi muuttuu, kun kello on kymmenen yli kolme kesäkuun ensimmäisenä aamuna.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
