Mitäpä noista...

Surullinen.. kun lakanatki piti repiä..
Sitten joskus..vanhana..sekin voi tulla mieleen ja ottaa päähän :)

niin, mitäpäs noista mutta sieluasi älä myy.
Se on sinun kovalevysi,muistitikkusi...tai paremminkin se on koko elämä.Älä hukkaa sitä.

Niin. Kauniita sanoja odotellessa saa aikaa huomata yhtä ja toista... eli mitäpä noista :-)

..nii ja viäl siit, että eihän myä sun kans oltu mitään ystävii, ninku noitten tyynen ja muitten kans, myähän tapeltii ja sit peiton alle sopimaa...no muista ny sit illal tulla..

Tosi hyvä runo!:)
Hei, lue myös mun runot:)

aiwa oikkeen ......
joka vanhoja.....

Niistä köyttä punomaan, jolla laskeutua tornista maan pinnalle.

Tykkään. Jokainen katkelma oma runonsa, merkityssisältöineen lähes pienoisromaani, johon voi asettaa tapahtumia, tuntoja. Yhdessä toisiaan täydentäen hieno runokokonaisuus... Ensimmäiseen pienoisromaaniin sanon. Koskettavaa kuvailua, dramatisoitua eli tehostettua itseoivallusta, pohdintaa. Hyvä. Täytyy vain toivoa että vastapuolena on ihminen, joka kauniiden sanojen sijasta osaa käyttää myös toisenlaisia, sellaisia, joilla laiva upotetaan. Kukaan ei halua olla romanttisten unelmien kohde, tunteiden virittäjä, koska niin syntyvä suhde jää mielikuvien leikiksi, se ei ole kahden aikuisen ihmisen kohtaamista. Mutta ok, hyvä romanttinen kuva, taitavasti ladattua, koskettavaakin tunnetta... Viimeinen pienoisromaani sisältää eniten, koska lakonisena ilmauksena itsessään sanoo vähiten. Jättää tilaa tulkinnoille, ja samalla vetää kokonaisuuden langat yhteen. Mystismäisen proosallista tunnekuvaa... Kaipauksen öinä tyhjiin käsiin riuhdottuja kankaita. Huomaan myös symbolitason. Ja niin kuin yleensä niin tässäkin sadussa pelastuksen idea on monitasoinen. Lakanoista sidottu köysi ei ole pelkästään laskeutumista vaan nousemista varten, että hän (se joku) saapuisi ja ehkä jäisi torniin. Ääritulkintaa käyttäen: romanttisten tunteiden ja impulssien vankilaan.

Menneet silloin tällöin nousee vaivamaan,mitä jos...hyvin puhuttelevaa,pidän.

Jaahas,..että tänään tällaista. Kyllä,.. siltä selvästi vaikuttaa jälkiviisaudelta, ettei muka sitte vanhoina mitään, mites ne kaikki kuus mukulaa, (syntymättömiä tosin vielä) mut kuiteskin ja piruako nuo nyt yhet lakanat, verkon yläpaulakshan ne käytin sillon.

Eihän tää nyt ihan oikein oo, olenhan mä kertonu niin nättiä satuja sulle, kaikist mehiläisistkii ja Hannast ja Niilost ja kuinka ne kaikenmaaliman pörriäisetkin lentelee ja tökkii noit kukkasii ja karvoissaan kuskaavat siämenii sinne tänne nättiin kukkiin...tuliks siält Ruattist eilen elatuslaku ja mitäs se joku Liisa siält Hikiält oliks sil ja hiki vai..

Enkä mä ole ystävien kans sellasia tehnyt, etenkää ku ne on melkein kaikki miehii, mitä nyt toi tyynerementti ja muutamat muut, mut olkoot ny..tu sit illal kotio.

Kyllä runo on hyvin totta monellekkin, ikävä asia huomata joskus aikojen päästä, että on unohtunut se tärkein elementti suhdetta luodessa, luottamus, jolle yleensä rakkaus perustuu ja se on varma...luulisin.

Hyvä runo kyllä tykkäsin, vaik lakanat revittiin.

Taas niin koskettava runo...

Ollaan Ystäviä, joo..

Mä Rakastuin, enkä voinut olla vain "ystävä"'

Ehkä joku muu pystyykin siihen.

Ehkä vanhana muistelen kaikkea, mitä mitä jäi taakseni.
Enkä edes repinyt niitä lakanoita...

Viisaus asustaa runossasi!

Jotenkin niin surullista, mutta kauhean hyvin annetaan olla.

Herkkä, hyvä runo...pidän

Lähellä oli se minunkin sielun myyminen...
vaan annetaampa sittenkin olla.. Juuri näin.
Olkoonkin sitten jälkiviisautta tai mitä tahansa.
Hieno ja puhutteleva teksti.

Tasapainoitusta ihmiseloon, hyvä runo

mielenkiintoisia mielen liikkeitä

pidin

Ei taida ihminen ikinä vanhaksi tulla. Tuntuu ihan sille, että alkaa lapsettaa, jopa enemmän kuin pentuna muinoin.