Lukemattomissa muistoissani sinä
naurat ja kerrot tarinoita
Sinä hymyilet ja leikit kanssani
Sinä laulat ja sinä kuuntelet
Me kävellään yhdessä saaressa
ja sinä ihailet piirrustustani
Minä hymyilen joka kerta,
kun muistelen noita hetkiä
Mutta nykyään
Sinä olet hiipunut varjoksi seinälle
Et enää naura, et ainakaan paljon
Tarinoitakin tulee harvemmin
Hymyillä vielä jaksat
mutta minä en leiki enää
En muista viimeistä lauluasi
mutta ainakin sinä kuuntelet
Saareenkaan et enää pääse
enkä minä ole piirtänyt aikoihin
Hymyilen kun ajattelen sinua
mutta se on surullista hymyä
Aika on kulunut
enkä tiedä missä välissä
Ennen olin pieni ja katsoin sinua ylöspäin
Nyt en ole enää niin pieni
mutta sinusta on enää puolet jäljellä
Mietin, miksen ole viime vuosina käynyt useammin
Ehkä jos olisin,
sinä et olisi vielä kuihtumassa pois
Sydämeeni koskee
enkä halua sinun menevän
Haluan rakkaan tarinankertojani takaisin
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Papan menetys on kova paikka. Kokemusta löytyy. Mutta yritä pitää yhteyttä pappaasi :) Kyllä se siitä.
Kaunis. Tiedän tunteen, kun tietää että toinen hiipuu pois eikä millään haluaisi päästää irti. Kaipaa niitä vanhoja hyviä aikoja, sitä kun ei tarvinnu kun ihmetellä, leikkiä ja syliin pääsi aina kun halusi :) papan syli oli ihana paikka :)
Hellän lämpöinen muisteluruno vaarillesi. Käy häntä katsomassa kun hän on vielä lähelläsi, surra voit sitten myöhemmin.