Kaksi timanttia

Paikallaan, hiljaa, on olento peittomytyn keskellä, olennolla kaksi silmää, jotka haluavat nähdä kaiken.
Syvä halu tehdä tästä hetkestä, näkemästään maisemasta kauniita lauseita.
Kaksi paria arvokkaita timantteja, tähtäilee näkemisen syvyyksiä.
Huomaa kirkkaan katulampun, kaihtimien säleet, pienet pölyhiukkaset ikkunan välissä.
Ihmisluonto pyrkii esiin ja haluaa nähdä vain kaikista kirkkaimman, puhtaan ja turvallisen.
Kaksi pientä timanttia, mittaa matkaa menneisyyteen.
Katsoo läpi koivun ja sen putoavien lehtien.
Antaa niiden leijailla kylmään asfalttiin, antaa niiden nukahtaa.
Kaksi pientä vastaanotinta, olennon pään sivuilla.
Kuulemista varten tehty.
Antaa tuulen puhaltaa, laulaa, minä tahdon vain kuunnella.
Toisen puoliskon kädet tuon olennon ympärillä.
Ne kaksi rikkinäistä istuu yhdessä hiljaa.
Aamulla kun heräävät, molemmat ovat ehjiä.
Kumpikin kuulee ja näkee mitä haluaa,
käsi kädessä vaeltaa kohti maailman reunaa.