Olen ollut täällä ennenkin
kuuntelemassa kuinka vesi valuu
katosta kymälle lattialle
ja kurkistamassa ovenreiästä
nähden vain sinut kitumassa
sikiöasennossa patteria vasten
Olen käynyt huoneessasi
kylmien senien sisällä
tuntien ikävää, kotiin ja vapauteen
Punatiilinen rakennus
tappaa meidät molemmat
Jättää yksin itkemään,
unohtaen inhimillisyyden
Tunnen kaipausta, tunnen kurjuutta
Ja minä tosiaan haluan ulos
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Upea. Niin aidon, tuskaisen kaunis että omat muistot tulvahtaa väkisin mieleen. Silti tässä on jotakin omaperäistä, ainutlaatuista ja upeaa. Pidän tyylistäsi. Vahva, pelottavankin elävä ja hieno runo.
Tämä meni suosikkeihin :o
Epätoivon voi aistia.
Hyvää tekstiä, ihana tunnelma koko runon ajan<3
Niin äärettömässä susrussa ja ahdistuksessakin olla jotain kaunista...ainakin se on synnyttänyt upean runon.
Lohduttoman surullinen runo epätoivosta. Varsinkin sikiöasennossa patteria vasten saa kyyneleet silmiini.