Katsoi mutaiseen maahan hän, silmät kiiluen. Kiharat pois kasvoilta pyyhkäisten, hampaitaan purren.
Nousten seisomaan, ei nenäänsä alenna hän, ylenkatsoo muita, tuntee häpeää. Puristaa miekkansa kahvaa, hampaitaan puree vieläkin.
Pientä mustaa ympärillään, kiukkua, raivoa. Puristaa miekkansa terää, antaa veren valua. On ympärillä paljon kaatuneita, vieraita outoja ja tuttua... Kaikki rakkaimmat, kaikki vaan, ei hätää, ei he nouse... Ei he nouse, ei kukaan heistä.
Hymy kasvoilla jatkaa matkaansa hän.
Selite:
: ) No kun ei se alkuperänen kelvannu, niin tässä sitten typistetty, katkera tilalle.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
