MUINAISUUDESSA JA TÄNÄÄN

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
927
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 7.5.2025 7:09

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

Rantakivikossa, kallion kupeessa
näyttää kuin yhä siinä olisi nuotion paikka,
hiiltyneitä rankoja ja tuhkaa.

Loivasti nousevassa kalliossa vanha,
juuri ja juuri heikosti näkyvä
vesiraja:

- Noin korkealla
se on muinoin ollut.
Kun tässä rantavedessä seison, 
jossa vain varpaat kastuvat,
se olisi kainaloihin saakka.

Minussa leviää lämpö
vanhaan tapaan
sormenpäistä varpaisiin.

Rantavesi huuhtoo hyväillen
paljaita nilkkojani.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Suomen luonto on niin kaunis, etenkin kesäisin.
lapsuuden muistikuvat -
aikuisena koettuina kovin ovat kutistuneet 
valtava kivi, nyt vain pikkunyppäle

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot