Peitänkö pelon hyökkäyksellä,
Ettet vaan koskaan saisi selville kuinka heikko oikeesti oon, kuinka helposti minut saisit murrettua.
Kovetan sydämeni betonilla,
Heitän päälle multaa ja asetan hautakynttilän,
Sen pihlajan alle,
Joka on kaunein syksyisin.
Ja muutun patsaaksi hautausmaan porteille,
Hapettumaan sateeseen,
Kun en enää halua tuntea niitä tunteita,
Jotka ehkä tekevät minusta ihmisen.
Niitä tunteita,
Joita en pysty käsittelemään,
Ilman, että kirjoitan.
Ainut tapa saada jotain tolkkua tunteista ja ajatuksista,
Etten kompastuisi omiin jalkoihini,
Ja pystyisin hengittämään edes vähän paremmin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hieno runo, aito. Pidin maalailevista kielikuvista, pystyin melkein näkemään tuon tunteiden hautausmaan.
Tämän laitan suosikeihini.
Rehellistä kerrontaa, suoraan sydänverellä.
Kuten muutkin runosi.