Elämä.

Viiltävä veitsen terä kurkullani yritän unohtaa ajatukset tästä elämästä.
Katsoessani itseäni peiliin, voin pahoin.
Aina kun ajattelen elämääni, rupean itkemään.
Kasvosi näen aina kun suljen silmäni.
Ja silmäni avatessa näen sinut silti.
Mutta tahtoisin nähdä sinut oikeasti.
Tahdon enemmän kun mitään muuta.
Niin viiltäen tunnen kun veitsi uppoaa mätänevään lihaani.
Ei lihani ole enään minkään arvoista.
Rikki hakatut kudokset, vuotavat verta omalle haudalleni.
Haudalla näen vain yhden kynttilän.
Haudalle, jossa kantajia ei tarvittu.
Itse oman ristini kannoin, ristin punaverisen. Ristin puusta veistetyn,naulat raudasta taotut.
Kyyneleitä vuodatin ristiä tehdessäni.
Mutta iloni ja lohtuni asiassa on ollut se. Kun risti on pystyssä ja minä sen juurella 6 jalkaa multaa rintani päällä.
Niin silloin tiedän olevani vapaa, ja pääsen lentämään sinun luoksesi.
Kun on viimeinenkin naula lyöty arkkuuni.
Niin silloin se on ohi.
Ei enään valoa pimeyden päässä.