Mietin läpi yön,
mitä olen väärin tehnyt.
Kun kaikki ystävät elämästäni kadonneet.
Ei ketään kenelle soittaisin,
ei ketään kenen luokse menisin.
Yksinäisyys satuttaa,
kun tarvisi joskus sitä auttajaa.
Kai liian monesti unohdin,
liian monesti annoin vain olla.
Miksi en jaksanut taistella ystävistäni?
Miksi päästin teidät menemään?
Nyt yksin mietin asioita, kyynelvanan keskellä
tajuan kuinka paljon kaipaankaan.
Kuinka kauan jaksan yksin taivaltaa?
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Riipaisevaa rehellisyyttä huokuu runostasi.
Ja miten totta tämä usein onkaan.
Mutta sanon ; uusia ystäviä löytyy.
Varmasti!
Yksinäisyys ei kuiskaa, se istuu päälle ja repii hiuksista. Jospa jostakin löytyisi olkapää...