Laskutikuksi olisin typerys,
eikä kuvaisi minua täydellisesti,
sillä olen muotoutunut milleistä metreihin,
senttivälein jaoteltu.
Menee vuosia, että saan mitattua elämäni.
uisesta olen hieman kehittynyt, saanut läpinäkyvän asteikon: muovia.
Enkä saa silti otetta ajan kahvaan, kuvaajiin.
Lipeän niiden kaarista, osaan olla vain kalteva, pystyssä,
kohtisuoraan ja vaakasuorana unena mitättömyyteen painuneena.
Parhain hetkeni on kulminoitunut siihen kun olen saanut kylkeeni kynän,
joka on päättänyt seurata rankaani ja piirtää.
Piirtää, koskea, piirtää suoria,
joista on muodostettu kenties pilvenpiirtäjä ja kokonaisia kaupunkeja,
valtateitä, ehkä piparkakkutalo.
Kerran minua on käytetty paperin repäisemiseen, mutta yhtä kaikki –
kaikki kontaktini muuhun olevaa ovat olleet kuin kaukainen serkkuni veitsenterä,
sekin terävämpi kuin muut sukulaiseni kynäkotelossa, jossa olen koko elämäni viettänyt.
Mittaan pienesti, sillä voin mitata vain itseäni.
Jos mittaan suuresti, minun tulee pidättää hengitystäni ja varautua ikuisuudelta tuntuvaan urakkaan.
Mustalla piirretty asteikko läpinäkyvästä muovista,
vain kymmenen numeroa käytettävissä, niillä minä teen elämäni.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi




Kommentit
Allekirjoittanut ei muuten koskaan ole oppinut piirtämään suoraa viivaa edes viivaimella, mikä lie (savolaisuus?) :D
Sivut