Pidä lujasti kiinni", kuiskasin.
Katsoin, kuinka luonto lempeästi pyöritti hänen auringon kultaamia hiuksiaan.
Vaaleat, kuten äidillään.
Läheinen vaahtera hymyili meille ja esitti varjoleikkejään nenänpäillämme,
hiljaista tanssia pisamien lomassa.
Sivelin sormeni iholla hänen poskeaan,
juuri sitä kohtaa, johon hänen isänsä on hymykuoppansa antanut.
Kujeilevaa naurua, hymyilimme molemmat ja varpuset yhtyivät iloomme.
"Korkeammalle", kuului pehmeä pyyntö.
Annoin keinulle sen tarvitseman henkäyksen ja hän sulki silmänsä.
Hetkessä hän leijui pilvien tasolla ja oli osa auringonsäteiden riemuisaa väreilyä.
Sormet puristuivat tiukemmin yhteen, kietoutuivat köysiin,
pitäen pienen matkalaisen luonani.
Hän piti silmänsä suljettuina vielä hetken tuulen tyynnyttyä.
Nostin hänet syliini, vielä pienen, mutta yhä kasvavan luonnonvoiman.
Hän nyökkäsi tyytyväisenä ja hyräili tuulen mukana.
Poimin kuivuneen lehden hänen hiuksistaan ja päästin sen vapauteen.
Seurasimme sen hentoa matkantekoa kohti kaukaista horisonttia.
Tuon hetken pieni oli vahva, ja minä hiljaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hyytävän hienoa tarinaa, runoa, mielenkuvia tunnelmaa, liikettä. Tunnelma ja lämpö ihkuu sanojen ja kirjainten välistä ja kautta. Hyytävää.
Siteeraan omaa kommenttiasi, jos tämä olisi kirjan prologi, lukisin samantien koko kirjan.
Taitavaa tarinamaista kerrontaa, vain hiuksenhienolta osalta huomaa, että kyseessä on tosiaan runo eikä tarina. Kirjoituksesi pitää sisällään vahvan viestin, se vetää ihon kananlihalle. Lopetus jää häilymään mieleen pitkäksi aikaa.
Näytit rekisteröityneen sivustolle vasta hiljattain. Molempien runojesi perusteella se oli ihan aiheellista - olet ilmiselvästi todella lahjakas kirjoittaja.
todella kaunista tekstiä, joka sai kyyneleet kauneudellaan silmiini. Aivan upeaa, ei voi muuta sanoa.
*Lumoutuneena päästää vaan hiljaisen huokauksen*