KEVÄT

Runoilija 574d28102d53dc68ec9b670d8cd2cd69

mies
Julkaistu:
10
Liittynyt: 12.1.2011
Viimeksi paikalla: 28.1.2018 5:07

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-
Facebook:

Kirjoittava eläkeläispappa, olin työelämässä lääkäri, jo 78 ! Jouduin leskeksi huhtikuussa 2017, rakkaani kaksitoistavuotiset kärsimykset päättyivät. Mielelläni hakeudun luontoon, metsään tai merenrannalle. Olen nykyisin yksikseni koirani kanssa elelevä, elämän "iltapuolen" ihminen. Päivääni antavat sisältöä kotityöt, kokkaaminen, tietokone ja seurustelu Eetu koiran kanssa. Ilman saunomista olisin varmaan jo kuoleman oma. Kotini olohuoneen lisäksi koen Saunaseuran toiseksi olohuoneeksi ja kodikseni, jossa tapaan vielä elossa olevia ikätovereitani. Kirjoittamisesta tuli minulle pelastusrengas myrskyssä, jonka rakkaan puolisoni vakava sairastuminen aiheutti. Sain vähitellen uuden alun ja luoja on suonut lisäaikaakin. Rohkaisen itseäni hyviksi kokemieni sutkausten avulla: "Oma apu, paras apu!" " Rohkeus kasvaa uskaltaessa!"  Kiitän kaikesta saamastani ystävällisestä palautteesta, jota olen saanut ja mahdollisesti vielä saan. Ruotsiksi kirjoitan myös nimimerkillä "Heikki Hellman". Sanomalehdissä käytän nimimerkkiä "Steppaava nakki" ensimmäisten mäyräkoirieni muistoksi puolustaen niiden oikeuksia ahdasmielisyyttä vastaan!
 
Yö lyhenee, aamu aikaistuu
päivä pitenee, ilta myöhenee
aurinko lämmittää
lumi sulaa kadulla
räystäällä killuu aamulla jääpuikko
lumivallissa helmehtii vesikyynel

Harakka meditoi
risuisessa, lehdettömässä pihakoivussa
sillä frakkipuku yllään
sinimustat kaulasulat
välkkyvät valonsäteissä
yksinäinen lokki kaakattaa taivaalla
mustarastas lymyilee pihapensaissa

Lapset ja lapsenmieliset pulkkamäessä
tiistaina, laskiainen
rakastunut lähettää kirjeensä
ystävänpäivänä
karkauspäivänä uhkaa kihlaus
koulussa ehtii vaihtua sitä ennen
uusi sukupolvi, juhlii penkkareita!

Sydäntalvi ohitettu
kylmät kelit ei vielä väisty
pakkaset jatkuvat, yöllä kipakastikin
kalmankalpeat naamat
seisovat ladon suojaisella sivulla
nenä auringossa, päivettyäkseen!

On ovi raollaan muutokselle
metsä ja maa soi ja laulaa pian
pajunkissat pullahtavat näkösälle
pian päivä voittaa yön
Kohta on kevät!

© Heikki Hirvonen 18-02-2016
Selite: 
Tuoksuu jo keväälle, tosin aikaiselle sellaiselle, teki mieli panna paperille mitä näen kun kuljen silmät auki helmikuun lopulla
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Lauri Viitaa uudessa kuosissa. Hyvä.
Kiitos palautteesta. Taisi tulla Heikille nyt ylisanoja. Viita oli tietääkseni kirjailija minä vain vanhempi elämänsä iltaa kuvaileva ukkeli. Mutta kiitti ja tule toistekin sivulleni. Kiva kun luet ja kommentoit! Heikki
Tunnistan siun tekstissä samaa kevätihmisen (niin ei aikamiehestä enää voi puhua lapsena) läikähtelyä, jota omssa mielessä ja rinnassa tapahtuu aina.. Ulkona jokainen aisti terävöityy tavoittamaan sen pienimmänkin merkin. Tähän tekstiin olet sanaisesti monta sellaista lukinnut ja mie nautin nyt tästä, kun en räkäisenä ulos kunnolla kykene

Kiitokset taas huomaavaisista ajatuksistasi. On totta että silmät ummessa kulkija menettää paljon. Mutta kas kuulokin mitä jännittävin aisti. Kokeilepa Waltsu jos et ole vielä kokeillut. Panepa simmut kiinni ja kuuntele. Aivan uusia aistimuksia. Ääniä joita et ole aikaisemmin kuvitellut edes olevan olemassa. puhumme sensitivity trainingistä! Kirjoituksen iloa, "räkätauti" ei ole este. Kuulumisiin, Heikki

 

Runosi kolmannessa kappaleessa kerrot loistavasti kaikki helmikuun tärkeät päivät.

Tervehdys Star! Tarkka kaveri olet. Tuo karkauspäivä ei olekaan jokavuotinen. Syytä varoa ettei tule yllätetyksi. Minulla oli yksi tuttavapariskunta joka oli vihkiytynyt 29. helmikuuta taisi olla v 1964. Herra on ollut jo taivasmatkalla useamman vuoden. Kiva kun luet ja kommentoit.

Heikki

Taitavaa kirjallista sanomaa suomalaiselle...
lukuelämys tutusti.
Kiitokset Albatrossi. Kiva kun löysit "saitilleni". Kiitos että luet ja kommentoit. Se kannustaa. Tervetuloa toistekin! Heikki
Aistit avoinna keväälle,
elävästi ja lähelle.

 
Tervehdys vixen! Olisihan se kumma jos ei aistit aukenisi keväälle. Nyt tai ei koskaan ylös ulos ja lenkille. Silmät ja korvat näölle ja kuulolle. Edessämme on ilmaista draamaa ja konserttia. Kiitos että luet ja jaksat kommentoida. Tule toistekin! Heikki
Kaksikymmentä miinusastetta on tällä hetkellä täällä napapiirin tuntumassa.

Kevätvalo voittaa ja hetken kuluttua kuusikon kätköissä laulurastas jutustelee ja leppälintu surusäveliä kevätyöhön helistelee...
Tervehdys, kylläpä sinä osaat herättää positiivisiä tunteita. ulisipa pian linnut metsien ja maiden laulut ja konsertit!
Tervehdys etelän jäättömän meren rannalta täältä tulossa kevät!
Heikki
 

Käyttäjän kaikki runot