Tihenevät aallot kohti kallioita rantautuu
Sisällä sykit sinä
Pimeän metsän uumeniin haave sinusta saapuu
Keskellä riudun minä
Kaksi haaraa, kuin yö ja päivä jotka toisiinsa sukeltaa
Kuin kaksi marjaa vierekkäin, vastakohtien reunat toisiinsa uppoaa
Eroavaisuuden käsite hiljaa aamun usvassa himmenee
Istumme maailman laidoilla, olemme erilailla yhtä
Sinusta kesän lämpö välittyy
Minusta tihkuu syksy sateinen
Onni kulkee matkaansa kohti viimeistä päämäärää
Sitä kutsun luokseni, jotta jaksan huomisesta uneksia
Onni taisi valita matkaseuransa toisin
Ei päätepysäkkiä taloni kuistille rakennettu
Kuiskaus korvaani kaukaísuuden kaipuusta kantautuu
Sinä huudat merenpohjasta, rannalla minä en käsitä
Minä kirjoitan, sinä luet
Sinä et vastaa, minä odotan
Olet avoin, ajatustesi syleilyyn käperryn ja huokaan
Olen suljettu kirja, etsin sivua seuraavaa
Joka voisi yhteistä taivaltamme lisää valottaa
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
hieno
Upea runo :)
Vaikuttava runo. Ihastuin tapaasi yhdistellä luonnon eri elementtejä kaupunkimaisiin asioihin kuten bussipysäkkiin. Myös kuvaileminen oli rikasta; et tyytynyt vain perinteisimpiin sanapareihin. Lisäksi tuo seitsemäs kappale oli äärimmäisen hyvin oivallettu. Arkisella kielellä saatu paljon tunnetta peliin.
Pidin tästä.
Aivan ihana runo <3