opimmekohan ikinä

Aiheellisia, tärkeitä kysymyksiä. Riipaisevan koskettava runo.

Niin, opimmekohan koskaan täydellisesti? Mutta pyrkimys kohti parempaan ? Onhan sekin jotain?
Pohdiskelemaan sait runollasi.

Ihminen on hämmästyttävän unohtavainen, mitä tulee elämän tärkeimpiin prinsiippeihin. Myös allekirjoittanut sortuu joskus unohtelemaan, mikä oikein on tärkeintä. Kiitos muistutuksesta.

Kukin voi puhua omasta puolestaan, niin ilostaan kuin huolestaan. Tajunnan sillan, pitkänkin, toisella puolella on aina ranta, tai vaisinkin vuoristoisin maisemin kaiunta vain. Muistojen mutkikkaita pitkospuisia polkuja kulkien ei aivan päistikkaa suistu suohon, kunhan muistaa kuinka tuohon tai tuohon joskus tuli sekin (jos jokin) lankku laitettua. Jung jos puhuukin autonomiaan viitaten aistimaailmasta, joku toinen taas saattaa ajatella asiaa omin päin, onneaan oudoksuen yhtälailla. Kuinka välittää, sitä mistä välittää, ollen välittämättä muista, jotka evät muista, piittaa tai jaksa vaivautua edes itsensä vuoksi ajattelemaan asiaa enempää kuin aihetta ilmaantuu. Ellei aivan ummmessa kulje, silmin, avoimin suin päin pärskeitä käyden, no höpsis taas... muste loppuuu... kuten äidinmaidosta saatuna meissä asuu pieni... osa sen ajan henkeä jossa sitä sai nauttia. Kaikin ajoin omat onnet ja unelmat iskostuvat ihoon, ellei allekin. Kiitos kun herätit asian tiimoille, rakastamisen vaikeudessa kyllä riittä pohtimista <3   

https://www.youtube.com/watch?v=WrHFptsjR4o&list=RDWrHFptsjR4o&index=1