Lääkehumala

Kävelin nopeasti. En tiennyt minne, kävelin vain. Oli pakko päästä pois. Jalkani veivät minua eteenpäin vauhdilla. Yhtäkkiä huomasin olevani puistossa. Siinä puistossa missä me olimme istuneet, jutelleet, valokuvanneet ja keinuneet monet kerrat. Sinun keinusi oli sininen, kaikkein matalin ja minun keinuni oli sen vieressä oleva hieman korkeampi musta keinu. Menin vakiokeinuni luo aikeissa istua siihen taas, mutta sen edessä oli läjä koiranpaskaa. No jaa, en minä oikeastaan olisi edes halunnut mennä siihen. Menin ylimääräiseen keinuun, kaikkein korkeimpaan, siihen joka ei ollut minun eikä sinun. Päätäni alkoi huimata ja yhtäkkiä se täyttyi muistoista. Niistä muistoista jotka olin voimalla työntänyt pois. Nyt en voinut estää niitä. Hetkeksi kun päästää irti tyhjyydestä pään sisällä niin mustat ajatukset lipuvat paikalle. Tuskin sinä ikinä ajattelit minua, en minäkään halunnut ajatella sinua. En halunnut tulla vielä takaisin luoksesi. Minua alkoi huimata. Nojasin päätäni keinun ketjuun ja yritin hengittää. Joka puolella oli hiljaista. En keinunut istuin vain. Muistin kun silloin keinuin täysillä kohti taivasta. Sinä olit maan pinnalla ja keinuit vain vähän. Olit kaikessa aina minua parempi, mutta minä keinuin korkeammalle, aina korkeammalle kuin sinä.
Lähdin kävelemään horjuvin askelin pois puistosta. Johonkin. Halusin olla vain jossain. Kun sanaa mietti tarpeeksi kauan se alkoi kuulostaa kuin paikan nimeltä. Jossain. Minä olin Jossain. Kävelin tutun bussipysäkin ohi. Ohi tuttujen ihmisten kotien. Toivoin että yhtäkkiä vain katoaisin. Mutta en kadonnut. Jonkin ajan päästä saavuin tutulle pihalle. Koti. Mikä koti? Astuin ovesta sisään ja lukitsin sen perässäni. Menin suoraa suihkuun.
Sitten halusin jo nukahtaa, mutta ei se niin vain onnistu. Halusin työntää kaiken tänään ajattelemani pois. Halusin työntää sinut pois pääni sisältä. Kaivoin esiin siskoni minulle tekemän keltaisen koristellun rasian, jonne olin kätkenyt lääkkeitä varmuuden vuoksi. Siellä oli vihreitä masennuslääkkeitä, sinisiä kipulääkkeitä, keltaisia ja valkoisia skitsofrenialääkkeitä, joilla oli unettava vaikutus, valkoisia masennuslääkkeitä, ruskeita rautatabletteja... Seroquel, Cipralex, Seromex, alkoholi, tupakka, kävely, siivoaminen, kirjoittaminen, hysteerinen nauru, unohtaminen ja heikko todellisuudentaju - ne ovat kaikki parempia kuin pimeä. Pimeä joks on joka puolella ympärillä. Otin kaksi valkoista skitsofrenialääkettä, yhden vihreän masennuslääkkeen ja yhden valkoisen masennuslääkkeen. Halusin olla taas iloinen ja unohtaa kaiken. Sillä ilman lääkkeitä en ole mitään. En ole kukaan. Olen kuin haamu, jokin kauan sitten kuollut. Sellainen olin tänään.