Nimetön

Jäljet lumihangessa
pyry tuima kohta peittää
Ketun metsään lähteneen
yksin kylmään pimeään

Kivinen taakka ja kipu syvällä
pelon ja epäilyksen
rakkauden viholliset
kavalat uutta uhriaan jahtaa

Mukanaan kantaa sydämmessään
kipinää hentoa haurasta
toivon unelman
niin helposti sammuvan

Jäätyy kettu sydämmineen
jos paikalleen hetkekskin jää
erämaasta etsii sielua toista surullista
turvaan haluaa viedä
ja loisteen taas nähdä
kuonolla silmissä sen

Tassulle astui kipeälle
ele liike pienikin kaiken pilata voi
rehellisyys raadollinen
ja pelko menneisyyden katala
liian helposti kohtoloon tuomitsee
tunteita pakoon ei voi juosta

Runoa tätä kirjoittaa
pihkaan puun ikuiseen
viestiä lohdun ymmärryksen
anteeksi pyytää ja antaa
murhetta turhaa tyhmää
ketun sekopäisen

Rakkauden lämpö
kyyneleet turkista kuivaa