Hän hymyilee

Hän seisoo selin minuun, juttelee jonkun tytön kanssa, jota minä en tunne. En muista edes tavanneeni häntä, ellei sitten ole vaihdettu nimiämme viimeviikkoisissa bileissä, joista ei ole jäänyt minkäänlaisia muistikuvia. Hymyilee ja nauraakin, hymykuopat erottuvat sievinä poskilla ja ilme, joka ennen sai minut onnelliseksi, suututti nyt mieltäni. Vain vihansekaisia, ymmärtämättömiä tunnetiloja, kun hän kohentaa lipallista kangashattuaan, yhä hieman tyrskähdellen.

Lähden lähestymään heitä, kun juna-aseman ilmaan kaikuu melankolinen naisääni. "Juna Pasilaan lähtee raiteelta kolme, tåget till Böle.." Paljastun vasta, kun ääni hiljenee ja korkojeni kopsahdus kumahtaa hänen selkänsä takana. Hän kääntyy ja huomatessaan minut hämmentyy ensin, sitten hymyilee.
- Ai moi, mitä sä täällä? kysyy minulta, enkä ensin tahtoisi vastata.
- Käymään Tikkurilaan, valehtelen; minähän olin vain seurannut asemalle hänen jalanjäljissään. Näin ostosreissullani hänen kulkevan kauempana. Tunsin hänen määrätietoisen ilmeensä ja matkaavievät askeleensa, ja uteliaisuuteni oli tullut vastustamattoman suureksi. Kun hänellä on sellainen ilme, kun hän vilkuilee kelloonsa ja puree hieman huultaan - silloin minä tiedän, että hän on joko myöhässä tapaamisesta tai todella hermostunut. - Entä sä itse?

Hän vilkaisee seuralaiseensa, joka vastaa katseeseen mitä suloisimmalla enkelihymyllä. Heilauttaa kättään ilmassa tämän suuntaan, jolloin toinen vilkuttaa vienosti.
- Tulin Mirvaa vastaan.
- Vai niin, minä tuhahdan ja jos olisin pystynyt, olisin heittänyt tulikuumaa, kiehuvaa vettä hänen päälleen ja tökkinyt sitten karttakepillä hänen kirkkaan vihreitä silmiään. Kehtasikin valehdella minulle näin, suoraan siinä edessäni, noin viattoman kuuloisena!
- Enkö mä kertonut?
Mulkaisen häneen tylysti. - Kertonut mitä?
- Että Mirva tulee, hän hämmästelee ja yrittää tavoitella katsettani. Pakenen sitä. - Siksi aikaa, kun mummin talossa korjataan ne vesiputket. Siellä on niin kosteaa, ettei siellä voi asua ja opiskella. Enkö mä tosiaan kertonut?

Tyttö on vanhempi, kypsempi ja kauniimpi kuin minä. Olen kuin likainen varpunen rinnalla upean kalasääksen, joka katselee pienempäänsä teeskennellyn ystävällisesti. Hänen silmänsä säkenöivät kuin taivaankannellinen tähtiä, hiukset ovat ruskeat kuin suklainen kastike ja hymystä irtoaisi helposti kultapalkinto Miss Hymynaama kilpailussa.
- Taisit tosiaan unohtaa mainita, minä tiuskaisen lopulta, juuri silloin, kun kuuluu ilmaan kuulutus. Juna Tikkurilaan lähtee hetken kuluttua. Miten sopivasti. Teki mieleni jäädä, mutta siltikin suurempi voima veti minua pois. Käännyn vain kohti laituria mieli poltellen.
- Nähdään.