Jäähyväiset

On hämärä päivä. Tuuleekin, vaikka olin laittanut taivaalle tilauksen, että juuri tänään aurinko kurkkisi pilvien lomasta ja linnut laulaisivat onnellisesti puissa, aivan korviesi juuressa. Onneksi ei sentään sada, eikä järin kylmäkään ole. Et ehkä viimeisenä päivänäsi saa nauttia auringon säteistä turkillasi, mutta ainakin ilma on raikas ja puhdas, niin uuden tuntuinen yön kestäneen sateen jälkeen.
Olet niin rauhallinen, kuten aina ennenkin.
Saavun portille, huudan sinua vaimeammin kuin yleensä. Sinä nostat pääsi ja melkein jo toivon, ettet tulisikaan luokseni. Että kääntyisit ja pakenisit minua ja kaikki pitäisi siirtää. Mutta ethän sinä siis tekisi. Sen sijaan oitis lähdet käyskentelemään luokseni, ilme niin luottavaisena ja lempeänä - minä tunnen kaiken sinun tuntemasi rakkauden minua kohtaan joka kerta, kun katsot minua ruskeilla silmilläsi. Ja silloin minunkin sydämeni on haljeta lämmöstä sinua kohtaan.

Tiesin jo sinä ensimmäisenä päivänä, kun kohosit heiveröisille jaloillesi emäsi rinnalla, että olisit ainoani. Tiesin sen oikeastaan silloin, kun ensi kertaa lehdessä näin hevosen, jonka tiesin valitsevani isäksesi. Puhtaan valkean ja niin voimakkaan, täydellisen rakkaalle tammalleni. Ja kun näin oriin ensi kerran elävänä edessäni, rakastuin siihen vähän enemmän. Eikä tammanikaan kohdellut oriitta vihaisesti, kuten teki yleensä - sekin piti valkeasta komeudesta yhtä paljon kuin minäkin.
Vuoden päästä sinä synnyit, laajalle kesälaitumelle kirkuvien pääskysten alle. Ja vuosi siitä eteenpäin menehtyi rakas tammani. Sinä seisoit karsinassa lohduttamassa minua, pitelit kaunista päätäsi sylissäni niin kärsivällisenä, vaikka olit vasta kuriton nuorukainen. Yritit piristää minua ikuisilla leikeilläsi, kun heittelit harjoja laatikosta tai maiskuttelit paitani hihansuuta.

Vaaleanruskea turkkisi muuttui valkoiseksi niinä muutamana vuotena, kun kasvoit pikkupojasta mieheksi. Sinusta tuli juuri sellainen, kuin olin haaveissani nähnyt katsellessani tammani kasvanutta vatsaa. Kannoit minua uskollisesti voimakkailla jaloillasi, pitkin askelin. Olit voimakas ja tulinen, muttet koskaan halunnut tehdä pahaa minulle. Opit, koska halusit oppia, miellytit, koska pidit siitä. Sinua kutsuttiin professoriksi ja lapsineroksi, kaikki ihastelivat sinua. Kun ensimmäisen kerran loikkasit esteen valtavalla ilmavaralla, opettaja kohotti sormensa huulilleen ja kuiskasi, että sinussa on ainesta. Että sinusta tulisi jotain.

Ja sinusta tuli. Sinä hurmasit miehisellä komeudellasi, sait haukkomaan henkeä taidoillasi ja innokkuudellasi. Halusit poistua kisoista ruusuke suitsissasi liehuen ja teit kaikkesi saavuttaaksesi tavoitteesi. Kun oli aika kantakirjata sinut lukuisien oriiden kanssa, sinä käyttäydyit kuin herrasmies, et lainkaan julmasti tovereitasi kohtaan, vaikka muut irvistelivät.
Olin niin ylpeä sinusta silloin.
Jätit maailmaan muutaman upean varsan, jotka taatusti jatkavat perintöäsi maailmassa. Vaikka yksikään niistä ei koskaan tulisi olemaan yhtä mahtava, kuin sinä olit ollut.

Syksyn lehdet putoilivat ja loimi täytyi alkaa pukea päällesi aina vain aikaisemmin. Mutta sinä et myöntänyt sitä, et ollut huomaavinasi, että selkäsi painui. Yhtä innokkaasti kuin aina kannoit minua metsäteillä, komeasti laukaten, matalasti pärskyen. Joskus innostuit pukittelemaankin silkasta vapaudenriemusta, kerran hyppäsit yli puunrungonkin. Halusit näyttää, ettet antaisi maailman unohtaa sinua.

Nyt puen riimun päähäsi, talutan sinut ulos aidan portista. Siitä samasta portista, josta sinut ensimmäisen kerran talutin ulos 28 pitkää vuotta sitten. Ne vuodet ovat olleet antoisia ja nautinnollisia - niin hyviä, etten halua ajatella, miten kestäisin ilman niitä. Sinä puhaltelet ilmaa käsilleni, etkä ymmärrä, miksi itken. Ensin ilahdut huomatessasi tutun naisen pihassa odottamassa; saman naisen, joka vuosien ajan on kärsivällisesti raspannut hampaasi ja rokottanut sinut. Mutta sitten aavistat jotain, etkä enään hörisekään naiselle, et katso tätä ollenkaan lempeästi. Meinaat vähän purrakin, kun hän silittää valkoista kaulaasi.

Minä halaan sinua ja lupaan sinulle, ettei sinuun sattuisi. Että sinä olisit yhtä onnellinen, kuin olit ollut joka ikinen päivä eläessäsi maan päällä. Jalkasi eivät olisi kipeät, eikä yskintä rasittaisi keuhkojasi. Sinä juoksisit emäsi rinnalla ja kuulisit, kuinka ylpeänä hän on sinua katsellut. Ja sinä silität minua turvallasi, kuin ymmärtäen, mitä tapahtuisi. Etkä sinä pelkää.

Kun päivä kääntyy iltaan, minä istun maakummun vierellä, sormissani kaunis kukkanen, jonka lasken sinulle. Minä luen pienen rukouksen ja katson kahta hautaa, jossa rakkaimmat ystäväni lepäävät. Vaikka kyyneleet kirvelevät kasvojani, minä saatan silti hymyillä.
Pystyn jo kuulemaan jostain kaukaa innokkaan askelluksesi, aivan kuten silloin ennenkin.