Uusi sivu

Kirja vanha taas avautui,
mustepisaraan se tahrautui.
Sulkakynä kun kastettiin,
sivuun hauraaseen rustattiin.
Sattui äidinkielellistä virhettä monta,
reput oisin saanut siitä kohta.
Näytin tekstin viimein salaisesti,
uskoin hyvyyteen sen kaltaisesti.
Mielipidettä kysyin,
mielessäni itseäni toruin.

Kesti vuotta monta saada vastaus,
kuin vanhan ihmisen viimeinen halvaus.
Kritiikin pystypäin kestin,
itsehän tein tämän testin.
Hymyssä suin jatkoin kirjoittamista,
kankein sormin hiilellä tuhrimista.
Sivu loppui viimein pisteeseen,
oli aika jo viedä roskat eteiseen.

Uuden sivun kääntö vaivaton,
niin suuri teko se oli voimaton.
Kastuu sulka taas musteesta,
kaarevalla sivalluksella riemusta.
Vaan entä kun ajatukset tarinan eivät ole vain uuden sivun?
Mitä pää ajattelee kun keinottelee uudella tarinalla vanhan tarun?

"Uusi sivu alkoi jo kääntyä kun ymmärsi vanhan tarinan pyrkivän mieleen ja uuden tarinan rinnalla pysyvän"