Polte

Se tunne oli vieras,
tuntemattoman kosketus.
Sormesikaan ei minuun osunut,
kaukana pysyit ulottumattomissa.

Kuin hehkuva hiilihanko ihollani,
katseesi poltti rakkuloita.

Vain minä näen ne. Vain sinä tunnet ne.

Läheisyytesi sai vereni seisahtumaan, mitä tämä on?
Miksi silmäsi välkkyvät noin, eikö kukaan sitä huomaa?

Äänesi porautuu hermoihini,
värinä saa minut hymyilemään.
Pitkin kehää pyörimme,
sanoja vaihdoimme ilman kosketusta.

Tiesimmekö mitä pelkäsimme, ennen kuin tiesimme?

Polttava neste valui alas kurkustani, aika kului...

Kuin musta enkeli päivänvalossa,
ilmestyit tyhjästä.

Silmäsi huusivat minua, silmäni huusivat sinua.
Maltoimme, koska pelkäsimme.
Pelkäsimme, koska tiesimme.

Ensimmäistä kosketusta ei huomattu.
Toiseen meni aikaa.

Kumpi olisi rohkeampi, kumpi aloittaisi?
Rohkaisin mieleni, henkäisin syvään. Ehdit ensin.

Jalkani kohosivat maasta, henki ei kulkenut.
Sormesi polttivat jälkensä ihooni, merkitsit minut.
Maistoin oluen, tupakan ja sinut.
En kuullut, en nähnyt.

Emme ajatelleet.

Lopulta saimme happea ja katsoin sinua silmiin. Sanoja ei tarvittu.

Kahlitsit minut itseesi ilman lukkoja.
Sidoin sinut itseeni ilman köysiä.
Me olimme Yksi tuon yön.
Me olimme Kaksi seuraavana päivänä.

Ikuinen side pitää meidät yhdessä.
Peritty tieto pitää meidät erillään.
Me olemme toisemme.
Me emme kuulu toisillemme.

Hymyillen kannan nää hiiltyvät arvet, mitä muut ei nää.
Salaisuus on suuri.

Onnellisia olemme erillämme,
täysiä olemme liitettyinä.

Minä olen sinun. Sinä olet minun.
Me kuulumme joillekin toisille.

Silti... huulesi, kosketuksesi, huokauksesi, kuiskauksesi, lämpösi...
Ne ovat minun.
Ikuisesti.