Anteeksiantamatonta

"Unesta herää ja haukkoo henkeään. Ei tuo voi koskaan tapahtua... ei voi!"

Se oli kauheaa, anteeksiantamaton teko, ei siitä pääse kuin koira veräjästä.
Pakoon ei pääse, turhaa on lepo, ajatukset karjuvat tuskan rämeiköstä.
Vannoin sen käsi sydämellä, tälläistä en tekisi, en voisi saada rangaistusta murhasta.
Hetki vei mukanaan, pirun kirous luotettusi, saatiin aikaa teko pahin mahdollinen tästä maasta.
Se tunteen palo pelotti, samaan aikaan roihusi, kuulitko sinäkin äänet kellojen?
Lähemmäksi halusin, raivo päässä kohosi, tuntui se hairahdetulta polulta tekojen.
Valo sokaisi ajoissa, pimeys väistyi yltä syntisen, ehdin henkeä vihdoin vetää.
Se valo toi tietouden, antoi takaisin ajantajun, kuiskasi korvaan ja antoi taas ymmärtää.
Nyt miten katsoa voin silmiisi?
Kuinka voisin ikinä anteeksi pyytää, armoa anella?
Teko oli anteeksiantamaton, kirottu häväistys, käskyjä vastaan toteutettu.
Salaisuudeksi se jääköön, kenties piiloon ikuisesti katoaa?

"..ja niin kävi toteen pelätty painajaisuni jonka toteutumista ikuisesti halveksittiin..."