Tuli räiskyy,
se palaa,
se elää!
Tulen hengettäret nauravat villisti,
syöksähtelevät
ja nauttivat puusta
ne nuolevat niiden kuoria kielillään,
ne hyppäävät paikasta toiseen
ne ovat villeja,
rajuja ja
kirkkaita
ne kilpailevat paikasta syödä,
ne kipuavat minne vain.
Lopulta nekin joutuvat hiljenemään.
Rauhoittuvat,
vaipuvat,
kuolevat.
Mutta ne jättävät jälkeensä
pieniä kekälevauvoja,
jotka odottavat ruokaa saadakseen elää.
Ja minä ruokin niitä.
Selite:
syntynyt Jotul-kamiinan edessä istuessa, hiillosta uudelleen sytyttäessa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tässä on kivan iloinen ja mukaansa tempaava runo.
Kulkee johdonmukaisesti nimensä alla juohevasti alusta loppuun vieden lukijaa tulikeijujen tanssiin.
Kyllä niin elävästi runo kuvailee tulen loimua ja hiipumista, että aivan kuin näkisi sen jotylin edessään, lämpöä huokuen.
Ihana runo pidin siitä.