Virheetön huoneisto,
ulkona hoitamaton maa kaipaa puhdasta sadetta. Samean, kostean hiekan hautaamaa.
Valkea seinä edessäsi tahraton, vaativa.
Kuin kangas, jolle kirjoittaa; En osaa enää elää, enkä vielä kuolla taida. Ehkä eksyin toiveiden hiekkalaatikolla jo lapsena, ehkä aikuisena aikani harhailin.
Maalaa sinä sanasi minuun, maalaa, että tiedän jossain olleeni, että tänne tulleeni häpeillen.
Usko minuun merkkisi puinen, päälleni tuoksusi ylpeä, että kuuluisin kotiini viimein. Että löytäisin oman kuolemani ajan ja paikan.
Kun on huoneeseen astunut kaaos, epäjärjestys ja luonto, kaikki hyvä ja kaunis, ei ole sijaa saastalle, ei valheelliselle kielelle.
Eikä Herran huoneessa tunneta itkua, tuskaa.
Selite:
Tämä on ihan tuliterä värssy. Tässä käsitellään taas (jälleen kerran... Huoh.) ihmistä yhteiskunnan turhissa käänteissä, ihmisen kuolemaa ja senjälkeisiä tapahtumia.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
ihana kirjoitus . aivan upeat sanat. viimeinen rivi koskettaa itseänikin. Äitini ruukasi sanoa noin. mikä on todellahienoa.
Voi jumalan terve
hyvin kirjoitat sydämesi maatumat meille runoksi ja siveltimlläsi on kivun värejä yli upeita <3 Suoskit -->
ihana kirjoitus . aivan upeat sanat. viimeinen rivi koskettaa itseänikin. Äitini ruukasi sanoa noin. mikä on todellahienoa.
Voi jumalan terve
hyvin kirjoitat sydämesi maatumat meille runoksi ja siveltimlläsi on kivun värejä yli upeita <3 Suoskit -->