Muukalaiset marssivat ohitsesi.
Katsot kasvojasi kalpeita heijastavasta pinnasta. Tunsitko raudan pehmeänä poskeasi vasten, kielen katkenneet sa.
Muukalaiset marssivat lävitsesi.
Kirjoititko kaipaavasi kasvun vihreän tuntua jaloissasi, kesän kuolevan lehtiä helmoissa? Peittävä valkea verho askelten ta.
Sata heistä kuoli, toiset sata kadotettiin historian kullatun pinnan alle. Loput viisi harhailevat vielä avoimilla kapeaksi aidatuilla laitumilla. Loput viisi, viimein kuolevat.
Muukalaiset marssivat ylitsesi.
Kielesi karvaan hermoilta makuja sulatat sisääsi, elämyksiä, muistaaksesi vanhana olleesi nuori ja jostain kotoisin. Jotain sa.
Muukalaiset veivät sinutkin. Tarttuivat, tukivat horjuvat askeleesi ylvääksi matkaksi lopulta. Unohdit sen minkä vuoksi olit ollut elossa.
Nauroit, laitoit jalkasi ta.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
