Kuin aika kiitää,
mieltäni viiltää,
ajatus siitä,
että rakkaus ei riitä.
Annatko minulle sitä aikaa,
jonka olen kadottanut tajunnan virtaan.
Kannanko sisälläni sitä samaa tuskaa,
pelkään että ihmiset luulevat sen olevan pelkkää roskaa.
Välillä itken, välillä nauran,
mutta hauras on lasinen lapsuuteni.
Muistot vievät päiviäni eteenpäin,
aina ne samat sanat,
vaihtuneet eri rajat.
Selite:
voi kun sitä aikaa saisi lisää... mutta ei saa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kuulostaa todella tutulta. välillä sitä itkee ja välillä nauraa.
musta tää on tosi hieno runo. sulla on hienoja sanavalintoja. (mm. tajunnan virta ja lasinen lapsuus) haikea, mutta kaunis runo :)