Aluksi oli iloa, niin paljon valoa.
Voih, miten onnellinen olinkaan tuossa valossa, rakkaudessa.
Vähitellen pimeys tuli lähemmäksi minua, sinua, rakkautta. Yritin väistellä sitä. Pakottaa sen pois. Lisätä valoa. Rakastaa sinua.
Lopulta oli vain teennäisyyttä. Keinotekoista rakkautta. Pimeyttä. Uskottelen, että rakastat. Että me yhä rakastamme. En voi lakata teeskentelemästä. Minä olen pimeys.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
