oi syleilyäsi
Gabriel
oi kylmien väreiden keinuvaa aaltoa
kun kuljetat minua pois
valkoisesta todellisuudesta, Gabriel
enkä minä enää muista
Gabriel
ihoa viiltänyttä veistä
sillä sinä taivutit sen kynttilänjalaksi
ja minä
olen lämmin tuike
sykkivä valomeri
sinä sytytit, Gabriel
helähdys hellyyttä, keinuvaa ranskalaista charmia
minä tanssin mustaa ja valkoista
sinun äänesi jouhi ja metalli
niin lähellä
me olemme, Gabriel
vuorovetten kohtaaminen
kivikko lyö pärskeiksi
pisaroiksi kallioseinään
eikä lopulta voi tietää oletko sinä minussa vai minä
ja miten sinä keinutat
kunnes itket ja minä
sinun sylissäsi
itken
tätä todellisuutta pois itsestäni
hehkuvalle ihollesi, Gabriel
olen rannikon horisontti
tihkusade kohtaa meren
ja harmaus vaihtuu harmaudeksi
minä pelkään, Gabriel
joka vuosi on joku
jolta eräänä aamuna kysyn
hei minne sinä menet
tänä vuonna kysyn sitä sinulta
Gabriel, vaikka tiedän, ettet vastaa
ja ettet varsinkaan
tule takaisin
Gabriel
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tätä runoasi olen käynyt lukemassa useita, useita kertoja. Aina se antaa jotakin minulle. Sehän on hyvän runon merkki. Tämä on myös niin monitulkintainen sanoiltaan ja lauseiltaan. Loppu korostaa kaiken vaikeutta ja vastauksen saamisen mahdottomuutta ja lähtemisen lopullisuutta.
Kaiken kaikkiaan upea runo!
Olettaisin että ainakin runon pintakerros aukeaa paremmin, jos oivaltaa kuka on tuo salaperäinen Gabriel, jonka innoittamana runo lie kirjoitettu. Tiedä sitten onko tekstin romanttisten impressioiden takana jotain muutakin. Tässä on taas mainioita kielikuvia ja loistavaa vaihtuvien tunnelmien kuljetusta, jossa maisema, äänet ja tunteet sulautuvat yhteen.
Runoa lukiessa tulee tunne, että keinuu kaineuden aalloilla. Ja mitä pidemmälle edetään, sen aistikkaammaksi tämä tulee. Tunteiden syventyessä se suurenee ja saa huiman mittansa. Kunnes hiipuu pois...vaan vahvuus jää. Se pysyy runon alusta loppuun saakka.
Huimaa sanataidetta, josta lukija nauttii moneenkin kertaan.
Tätä runoasi olen käynyt lukemassa useita, useita kertoja. Aina se antaa jotakin minulle. Sehän on hyvän runon merkki. Tämä on myös niin monitulkintainen sanoiltaan ja lauseiltaan. Loppu korostaa kaiken vaikeutta ja vastauksen saamisen mahdottomuutta ja lähtemisen lopullisuutta.
Kaiken kaikkiaan upea runo!
Olettaisin että ainakin runon pintakerros aukeaa paremmin, jos oivaltaa kuka on tuo salaperäinen Gabriel, jonka innoittamana runo lie kirjoitettu. Tiedä sitten onko tekstin romanttisten impressioiden takana jotain muutakin. Tässä on taas mainioita kielikuvia ja loistavaa vaihtuvien tunnelmien kuljetusta, jossa maisema, äänet ja tunteet sulautuvat yhteen.
Runoa lukiessa tulee tunne, että keinuu kaineuden aalloilla. Ja mitä pidemmälle edetään, sen aistikkaammaksi tämä tulee. Tunteiden syventyessä se suurenee ja saa huiman mittansa. Kunnes hiipuu pois...vaan vahvuus jää. Se pysyy runon alusta loppuun saakka.
Huimaa sanataidetta, josta lukija nauttii moneenkin kertaan.
gabriel
tää on upea
Monella tasolla avautuva runo. Kauniisti kulkeva, rehellinen. Pidän kovasti.