Kalmanlaulaja

Katkeruuden karvas sokeri
ruoskan haavoista nuoltuna
metallinen maku suussa
lapsi pieni polvillaan

Kylmyys nauraa
lapsi itkee
rikkaruohot, rautalangat
sielustaan se lapsi kitkee

kuka kumma maailman tervasi mustaksi?

Sulaa laavaa iholle
polttomerkki verkkokalvoille
muistaako kukaan enää
mistä raosta routa pyrkii sisään?

Syksyisin irrottaa oksa otteensa
vie halla mukanaan omansa

äiti rakas,
tästä lähtien
kylmenen minä,
minä kylmenen,

kaivathan kehtoni syvään
alle mustien hankien?