Rakastaja (Osa1)

Rakastaja on kuullut seikkailijasta.
Seikkailija suutelee useita suita,
hän himoitsee taianomaisia aromeja,
jotka tuoksuvat nuorelta iholta.
Uusia ahnaita huulia,
joita vasten hänen huulensa saavat tyytyä,
jumalallisia kaaria, jotka vain hänen suunsa saa löytää.
Seikkailijan polku on kaunis itsekkäästä häpeästä.

Mutta rakastaja,
rakastaja tekee suudelmallaan väylää sydämeen.
Rakastaja ei suutele huulia, ei sielua,
vaan kotia,
itse armonlähdettä, joka ryöppyää sydänverta.
Näin hän hyväilee anteeksiantoa, lohdutusta
ja ikuisuutta.
Rakastaja huulillansa syleilee orpoa sydäntä,
huuliltansa tarjoaa elämää kuin Jeesus Graalin maljasta.
Rakastaja on pelastaja.

Rakastaja vangitsee otteellaan orvon sydämen,
painaa huulensa vasten korvaa
ja kuiskaa viestinsä tuhat kertaa,
jotta se jää korvaan pyörimään,
kuin meren aallot rannalla simpukkaan kohisemaan.

Mikään ei olisi rakastajalle kauheampaa,
kuin väärin kuultu rakkaus.