Keskiviikkoaamuna heräsin malttamattomana jo tuntia ennen kuin he-rätyskelloni soi. En millään saanut enää unta, joten makasin vain sän-gyssäni, ja unelmoin minusta ja Teemusta ja tulevasta yhteiselostam-me. Kuvittelin, kuinka me parin vuoden päästä lähtisimme opiskele-maan johonkin. Muuttaisimme asumaan yhteen, kuten siskoni muutti asumaan yhteen nykyisen kihlattunsa kanssa, kun hän muutti kotoa. Toisaalta odotan pois pääsyäni täältä pienestä kunnasta, mutta taas toisaalta on ikävää jättää kaikki tuttu ja turvallinen taakseen. Pääsee-pähän aloittamaan puhtaalta pöydältä, vaikka en tiedä, tarvitsenko sitä enää. Haaveiltuani tarpeeksi aloin valmistautua koulupäivää varten. Lähdin kävelemään bussipysäkille hiukan tavallista aiemmin, sillä ilma oli mukavan leppoisa, joten ulkona olo ei tuntunut vastenmieliseltä.
Koulupäivä eteni tavanomaisesti. Opiskelin vähän matikkaa, kemiaa, psykologiaa ja englantia. Äidinkielessä oli tänään kaksoistunti, ja kirjoi-timme aineita. Kirjoitin siitä, kuinka sukulaisuus ei ole aina syvä asia, vaan voi joskus koitua myös kohtaloksi. Sain aineeseen hyvää jutun-juurta Teemun ja minun tapauksestani, kun emme halua sukulaistem-me tietävän juorujen kautta. Kirjoitin toki asiasta niin, ettei opettaja pääse tunnistamaan meitä, ainakaan vielä. Sain koko aineen kirjoitet-tua tunnissa, joten pääsin pois luokasta kerrankin ajoissa. Kaksoistunti oli päivän loppupuolella, juuri ennen matematiikan tuntia. Myös Teemu oli saanut kirjoitettua tunnissa aineensa. Teemu poistui hiukan minun jälkeeni luokasta. Olin juuri poistumassa vessasta, kun huomasin Teemun aulassa. Hän viittoili minulle, ja pyysi minua luokseen. Käytä-vällä ei näkynyt muita. Menin hänen vierelleen.
- Mennäänkö käymään kaupalla? Teemu kysyi.
- Mennään vaan. Mennäänkö sen jälkeen käymään kirjastossakin? vas-tasin.
- Sopii, Teemu sanoi. Puimme ulkovaatteet, ja lähdimme kävelemään kaupalle. Teemu osti meille Marssin puoliksi. Kaupan pihalla Teemu haukkasi ensin Marssin toisesta päästä, ja antoi loput minulle. Läh-dimme kävelemään kohti kirjastoa, ja palasimme samalla koululle päin. Kauppa oli hieman kauempana koulua, kuin kirjasto, mutta silti melkein vieressä. Kirjastoon palautin yhden lukemani kirjan, jonka jäl-keen menimme istumaan ja juttelemaan kirjaston syrjäisimpään kul-maan. Näin häiritsisimme muita mahdollisimman vähän. Juttelimme kahdestaan siitä, mistä olimme kirjoittaneet äidinkielessä. Huomasim-me kirjoittaneemme samasta aiheesta, samasta näkökulmasta tai ai-nakin melkein.
Palatessamme kirjastosta koululle, oli menossa välitunti. Veimme tak-kimme yhtä matkaa naulakoille, mutta siitä tiemme sitten erkanivat. Olimme sopineet asiasta jo kirjastossa. Näin välttäisimme paljastumi-semme. Matikan tunnilla keskustelin kaverini Miran kanssa. Teemu jut-teli omien ystäviensä kanssa.
Koulun jälkeen minä suuntasin kotiini, ja Teemu omaansa. Hänellä oli illalla jalkapalloharjoitukset, ja hänen vanhempansa olivat jo kotona, kun pääsimme koulusta. Meillä ei ollut mahdollisuutta mennä kum-mankaan luo koulun jälkeen paljastumatta. Jos olisin taas mennyt aut-tamaan matematiikassa Teemua, olisi se voinut olla vähän kummallista Teemun porukoiden silmissä. Teemun tultua harjoituksista juttelimme messengerissä nukkumaanmenoon asti.
Torstaina minulle tuli kiire bussille. Olin edellisiltana jutellut netissä Teemun kanssa kahteen asti. Meinasin nukkua pommiin, mutta juosten ehdin linja-autoon, onneksi. Heti aamusta minulla oli kemiaa kaksi tun-tia, joten tiesin Teemun saavan nukkua vielä pari tuntia. Opettajamme oli niin hyvällä tuulella, että luokkaan tullessaan hän päätti pitää pistot meidän iloksemme. Olin kotona unohtanut tehdä kotitehtävät, joten ei auttanut, kuin tehdä parhaansa sen pohjalta, mitä edellispäivän tunnil-la oli oppinut. Pääsin tunnin aikana myös näkemään, kuinka sokerista tehdään hiiltä.
Kello löi 9.55. Odottelin Teemua innolla lähellä ulko-ovea. Näin kun hän astui sisään komeana sinisessä takissaan. Hänen hiuksensa oli lai-tettu tavanomaisesti pystyyn geeillä, pieniä piikkejä sojotti ylöspäin miten sattuikin. Jäin kuitenkin tuijottamaan Teemun syvänruskeisiin silmiin, kun hän käveli ohitseni ja iski minulle silmää. Kaverini Hanna, jonka kanssa sillä hetkellä juttelin, huomasi minun huomaavaisuuteni siirtyvän toisaalle, ja hän kysyi:
- Melissa, mitä on yksi plus yksi?
- Hmm’m, myötäilin. Hanna huomasi, etten kuunnellut häntä ollen-kaan, ja hän jatkoi kyselyään:
- Katsotko sä Teemua?
- Hmm’m, myötäilin taas hänen puhettaan.
- Ootko sä Melissa kuunnellut mua ollenkaan?
- Hmm’m, sanoin, kunnes huomasin taas kuuntelevani, kun Teemu oli laittanut takkinsa naulakkoon ja kääntänyt selkänsä minulle.
- Mitä? kysyin.
- Sitä vaan, että kuunteletko sä mua enää ollenkaan? Hanna kysäisi.
- Totta kai kuuntelen, sanoin tietäen, että valehtelin.
- Nyt sä huijaat, sillä et sä ois muuten myöntäny kattovas Teemua ja sanovu laskun jäkeen hmm’m.
- Ai sanoinko mä jotain sellasta? Sä käytit mun heikkoa hetkeäni vaan hyväkseks..?
- Voi olla, mutta tosiasioita ei voi kiistää. Hanna sanoi. Pysyin hiljaa. Hanna tulkitsee aina hiljentymisen myöntymisen merkiksi, mutta mi-käs siinä. Hanna on paras ystäväni, eikä hänkään tiedä, mistä kaikki minun ja Teemun välillä oleva on saanut alkunsa. Menimme oppitun-neillemme.
Oli ruokavälitunti. Odottelin aulassa Teemua, kuten olimme sopineet edellisenä päivänä kirjastossa. Olimme luvanneet toisillemme, että jut-telemme ensin hiukan, jonka jälkeen menemme syömään. Teemu oli edellisenä iltana vielä muistuttanutkin minua asiasta, sillä hänellä oli kuulemma jotain kerrottavaa. Teemu tuli, ja odotin jännittyneenä hä-nen uutistaan.
- Mun vanhemmat lähtee viikonlopuks pois isäni työmatkalle, Teemu sanoi.
- Ai tää oli se sun suuri uutinen, vai? kysyin.
- No oli joo. Sä et kyllä näytä kovin innokkaalta asian suhteen.
- Tää tuli vähän yllättäen sanoisin.
- No sulattele asiaa. On tässä vielä tää päivä aikaa. Huomenna voidaan sit tehä meillä jotain. Pystytään olemaan samassa paikassa vähän pi-dempäänkin kenenkään tietämättä.
- Totta.
- Mutta nyt kyllä mennään syömään, sillä mulla on kauhee nälkä, Teemu sanoi. Lähdimme kävelemään ruokalaa kohti. Olin mietteissäni. Teemu meni syömään kavereidensa kanssa viereiseen pöytään, ja mi-nä menin syömään Hannan kanssa toiseen pöytään. Olin koko ajan kuuloetäisyydellä poikien pöytään.
Pojat alkoivat puhella siitä, mitä tekisivät viikonloppuna.
- Mun isoäiti täyttää 80-vuotta, jota ollaan menossa sunnuntaina kat-somaan, sanoi Jani.
- Meneekö sulla koko viikonloppu siihen? Markus kysyi.
- Ei mee. Perjantaina ja launataina oon ihan teidän käytettävissänne, tai ainakin melkein, lisäsi Jani.
- Mä en oo vielä tehny viikonlopulle suunnitelmia, ku vanhemmatkaan ei oo kotona, nii ei oo mitään velvoitteita mihinkään, sanoi Teemu.
- Mitä, meneeks sun porukat johonkin viikonlopuks? kysyi Matti.
- Isäni lähtee työmatkalle ja äitini menee mukaan, Teemu kertoi.
- Sittenhän meillä on bileet, pöydässä istuvat pojat sanovat yhteen ää-neen Teemua lukuun ottamatta.
- No ei se nyt ihan niinkään oo, Teemu yritti puolustella.
- Mullahan voi olla jo muita suunnitelmia, hän jatkoi.
Herkistin kuuloani, kun kuulin Teemun puhuvan muista suunnitelmis-ta. Minua alkoi väkisinkin hymyilyttää. Teemu ei oikein saanut enää pöydässä suunvuoroa pojilta, kun he alkoivat suunnitella viikonlopun ohjelmaa. Kuulin, kuinka he alkoivat puhua siitäkin, ketä kutsuttaisiin mukaan.
Ruokailun jälkeen koulupäivä kului nopeasti. Teemu pääsi koulusta paria tuntia ennen minua, joten en nähnyt häntä loppupäivästä niin-kään paljon. Kotimatka tuntui jotenkin erilaiselta, kun seurana oli Han-na eikä Teemu. Illalla siivosin äitini kanssa kotona, kuten olin jo edel-lisviikolla luvannut, ja kävin Hannan kanssa iltalenkillä. Juttelimme Hannan kanssa niitä näitä. Myös Teemu ilmeni keskusteluissamme pa-riinkin otteeseen. Yötä vasten taas mesetimme Teemun kanssa, ja suunnittelimme tulevaa viikonloppua päätymättä minkäänlaiseen rat-kaisuun.
Keskiviikko ja torstai kuluivat siis melkein tiistain tavoin. Perjantai oli-kin jo jotain erilaista, sekä Melissalle että Teemulle. Teemu oli keski-viikkoiltana kuullut, kuinka heidän talonsa olisi tyhjä koko viikonlopun, oli hän tietenkin kertonut siitä Melissalle ja kavereilleen, jotka olivat heti alkaneet kertoa muille, että Teemu pitää pirskeet viikonloppuna. Melissakin sai kotibileistä kuulla, ja ne olisivat hänen ensimmäiset, jos hän menisi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
