Nimetön

Puiden lehdet pukeutuvat ruskeaan verhoon,
aurinko karkaa pilvien taa.
Äiti laittaa lapsensa kehtoon,
isäkin menee jo nukkumaan.

Vesisade hakkaa ikkunoita,
henki syksyn, laulusi soita.

Tuuli yltyy yltymistään,
joku metsässä vaeltaa.
Manaa yksinäistä elämäänsä,
maahan istahtaa.

"Auringon valo, nosta minut ylös,
nosta korkealle taivaisiin."
Tyttö rukka, niin voimaton,
pimeys vei hänet sittenkin.

Kevät saapuu hiljalleen,
aurinko jälleen paistaa.
Tyttö metsässä edelleen,
odottaa pelastajaa.

Vesipisara osuu kasvoihin,
ei tyttö tunne mitään.
Unessaan nousee laivoihin,
ei kesä tullut sittenkään.>