Kun emme enää tarvitse sanoja ymmärtääksemme toisiamme

Olen pikkuruinen marionettisi ja varmaryhtinen tinasotilaasi
Olen sinulle armeija hyväuskoisia lapsia
Lahkolaisen lailla seuraava sokea, sätkivä nukke narun päässä
Tiukat solmut kai kaikissa nivelissä

Ja sinä kiristät lankojani niin kauan, että saat kuulla minun soivan
Loihdit minusta kauniin sävelmän, tragedian, komedian, näytelmän oivan
Ennen kuin särkyvän tahdot nähdä minun taipuvan
Haluat tietää miten kauan voit minua venyttää ennen kuin sanon "ei"

Provokaatiosi on niin pitkälle vietyä ja korkealentoista, että sillä on jo huumoriarvoa
Reaktioni sen sijaan säilyttävät ainaisen primitiivisyytensä
Osaan yllättää vain siten, etten koskaan yllätä

Lähdin etsimään sinua eilen sieltä kauimmaisesta mustikkametsästä

Puheiden mukaan ne parhaat menivät silloin 70-luvulla, kun rakensivat tuon samaisen osan kaupunkia, jossa nyt asun; siellä kadun viimeisessä talossa, tien päässä, koirapuiston vieressä

Voiko todella olla niin, että parhaat ovat menneet jo ennen kuin minä ehdin edes syntyä?

Koirista sain kyllä tarpeekseni jo lapsuudessani
Äitini piti enemmän eläimistä kuin lapsista, ja isoäitini sydän kylmänä pelkäsi, että jäisin niiden jalkoihin

Hänen luokseen minä aina karkasinkin uimahousuineni sateella, muovilelut käsissä
Niin pitkään kunnes ulko-ovea alettiin pitää lukossa

Eräänä päivänä nousin vastarintaan ja yritin pakoon ikkunan kautta pitkäkaulaisen dinosauruksen avulla
Sinä päivänä korvistani nousi savua ja poskeni olivat tulikiveä
Olin vakaasti päättänyt, että minua ei lukkojen takana pidetä

Lasi oli kai niin kallista, että sain taas elää muumitalossa

Siellä minä sitten huutelin nimeäsi ja kyselin kaikilta metsän eläimiltä olivatko sinua nähneet;
kuulemma vain yhden vaaleatukkaisen eikä sekään poiminut mustikoita

Aikani kuluksi kantelin tukkeja olkapäilläni ja söin viinimarjoja tapaillessani trapetsitaiteilijan liikkeitä vanhan lahon sillan kaiteella
Kun en muuta enää keksinyt, keräilin käpyjä polkujen varsilta ja annoin puille nimiä

Kauan sitten opin navajosotureilta intiaanien askeleet, mutta maahan varisseet kuolleet oksat muistuttivat minua käärmeensihinällään siitä, että viimeisestä rauhanpiipustani oli kulunut luvattoman pitkä aika

Muistit viimein omistavasi puhelimen säikäyttäen minut ja puolet aarnion linnuista ja muista
Ruoka on valmista ja minulla on kiireinen kotiintuloaika, sillä sinun tekee mieli tupakkaa ja kioski on matkan varrella

Olisin vain halunnut lepuuttaa sieluani luonnon helmassa kanssasi kahden puita halaillen

Korkea honkavanhus näki tilanteeni jo kaukaa ja pysäytti kiireeni mäenrinteessä pyytäen hellästi käsiäni ympärilleen;
en pidä kiirehtimisestä ja männyt kun ne niin nauttivat ihmisten negatiivisesta energiasta

Minä puolestani sain nauttia kotona yksityistilaisuudesta jäähtyneen ateriani kanssa, sillä välin, kun sinä puhaltelit savurenkaita parvekkeella

Pidän kyllä hiljaisuudesta, mutta jostain syystä kaipaan sitä aikaa ennen tätä sanatonta viestintää