Vaikka kuinka sulkisin kämmeneni
vesi pakenee sormieni välistä.
Se virtaa minusta ulos
tavoitellen tuntemattomia virtoja.
Kaikki silkkiset langat
aina herkeävät otteestani.
Tuulen nostamina kohoavat
aina tähtiin saakka.
Ja vaikka kuinka täyttäisin säkkini
erämaan kivillä,
aina jokin saa kuormani
maahan leviämään.
Eikä mikään silloin täytä
sitä aukkoa minussa,
josta tyhjyyden kanteleen
heleys kantautuu.
En voi erämaasta löytää
kiveä aukkoa täyttämään.
Enkä viisaiden huulilta lukea
mitään turhuutta kummempaa.
Voin kulkea erämaapolkua,
kunnes väsähdän ja kuolen.
Voin kaataa syvyyteen kiviä
lukemattoman määrän.
Mutta syvyys ei sillä sulkeudu
eikä verho tule väistymään,
sillä palapelin viimeinen pala
on ristin muotoinen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ajaton kirkkaus leimahtaa seimen ylle.
Hieno, symbolinen runo, josta sai paljon viisautta ja evästä tähän päivään.Lopuksi jäi
kuitenkin sävelenä soimaan viimeinen lause!
Kiitos tästä..
Syviä ajatuspolkuja ja oivallusta.
Hienoin tekstisi, sanon! *
Pidin hienona sinun runoasi, loppukin on puhutteleva.
Hienoja tekstejä sinulla. Herkkiä, kauniita, jotenkin ehjiä kokonaisuuksia.. Hyviä oivalluksia, kipeistä asioista. Kiitän antoisasta lukukokemuksesta.